Haaparanta 10.4.1951.

Päätoimittaja Reino Rinne, Koillissanomat Kuusamo.

Hyvä veli!

Kiitos lähettämästäsi lehdestä ”Koillissanomat”. Sydämelliset kiitokseni suorastaan ylistävästä arvostelusta, jonka olet antanut minun ”Laulujoutsen” kirjastani.

En ole mistään kirjastani ollut niin iloissani kuin tästä. Tein siinä niin rasittavan työn, etten enää jaksaisi elämässäni toista aloittaa. Mutta enpä toivoisi sitä myöskään tekemättömäksi. Uskot millainen kivi pitosi sydämeltäni, kun huomasin, että kirja sai vastakaikua lukijoitteni puolelta.

Olen tämän aamun kirjoittanut eri lehdille kirjoitusta, jota tässä tarjoan myös Sinulle. Ei siitä mitään maksaa tarvitse. Olen iloissani, jos löydät lehdessäsi jonkun kolkan sillekin.

Olen monasti ajatellut, että miten osoittaisin kiitollisuuttani Sinulle niiden arvostelujen vuoksi, joita olet kirjoistani kirjoittanut ja kunnioitukseksi siitä, mitä Sinä Lapissa olet kultturellisesti aikaan saanut. Tässä lähetän nyt Sinulle valokuvan, mielestäni parhaimman valokuvan, jota koskaan olen ottanut. Toivon, että panisit sille arvoa. Kirjan lähettäminen minusta on jollakin tavalla niin noloa, kuin liian kulunut vitsi.

Parhaimmat terveiseni ja hyvää menekkiä lehdelle.


Eläinlääkäri-kirjailija Yrjö Kokko sai uhanalaisen laulujoutsenen rauhoituksen aikaan kynän voimalla


Runojen ja taiteen maailma

Laulujoutsen puhuu

Niillä kahdella Lapin kirjalla, jotka Yrjö Kokko on kirjoittanut, on varmaankin kauaskantava merkityksensä. Ne ovat elävää Lapin kirjallisuutta. Laajan levikin saavuttanut ”Neljän tuulen tie” on hiljattain saanut sisaren ”Laulujoutsen” WSOY:n kustantamana.

 ”Laulujoutsen” on yhtä hyvin erikoislaatuisin kuin omintakeisinkin Lapin kirja mitä meillä on julkaistu ja sillä on vain yksi vertaisensa kilpailija ”Neljän tuulen tie”. Kokon uuden luomuksen ”päähenkilöinä” ovat pohjolassamme surullisen harvinaisiksi vähentyneet laulujoutsenet: uljas pariskunta, joille tekijä on antanut nimet Hanna ja Marski.

Laulujoutsenten ”perhe- ja kotielämästä” tutkijat eivät aikaisemmin ole saaneet kovinkaan paljon selville. Kokon havainnot ja tutkimukset ovat siinä suhteessa verrattoman arvokkaita. Mutta Yrjö Kokko ei ole ainoastaan tehnyt tärkeitä havantoja laulujoutsenten elämästä; hänen perspektiivinsä on paljon pitempi ja kantavampi. Laulujoutsen, Tuonelan joutsen sadunomaisesta taikapiiristä – jonka sisälle tekijä syvemmälle kuin ilmeisesti koskaan kukaan muu vaivalloisesti valloittautuu – kirjailija tarkastelee ihmiselämää, elämää yleensä, päätyen monessa varsin pitkiin oivalluksiin… ”tajutakseen miten ihmiskunta on vieras jaloudelle, ihmisen täytyy olla polvillaan joutsenlammella!”

Tämä luonnontieteellis-filosofinen tarina on yleensä kerrottu kiehtovasti, mutta etenkin loppuluvuissa sanallinen kuvaus ja kerronta ylenee suorastaan kimmeltävään runolliseen kirkkauteen.

Kaikesta iloisuudestaan ja huumorintajuisuudestaan huolimatta Yrjö Kokko on sävyltään tumma ja surullinen: hänen tehtäväkseen on tullut kertoa häviävästä, runoilla joutsenlauluja! ”Neljän tuulen tie” oli Tunturilapin ja tunturilappalaisten joutsenlaulua, ”Laulujoutsen” on itsenä laulujoutsenen, uljaan joukahaisen joutsenlaulua.

Laulujoutsenten taikalammen ympärillä tapahtuu muutakin mielenkiintoista elämää kuin joukahaisten pesiminen. Varsinkin suokulaisten tanssin mainio kuvaus antaa kirjalle yhden uuden ulottuvuuden. ”Huomatakseen oman koomillisutensa ihmisen täytyy oppia tuntemaan suokulaiset…” Mutta ”aution” erämaan elämä on muutenkin rikasta ja sen seuraileminen sisäisesti jännittävää ja mitä elävämmin mielenkiintoista kun oppaana on Yrjö Kokko.

 ”Laulujoutsen” rohkenee olla tyyliltään ihailtavan helppokäsitteinen kirja, mutta samalla se on viisas, ihmisyyden puolesta ihmistä ruoskiva kirja. Laulujoutsen siinä puhuu ihmiselle! Tuota puhetta jokaisen pitäisi jokaisen hiljentyä kuuntelemaan. ”Laulujoutsenen” kuvitus on ennen kaikkea sisällöltään loistava.

Reino Rinne

Koillissanomat 23.3.1951.

© Copyright 2025 ReinoRinne.fi