Suomessa ei liene toista kolkkaa, jonka identiteettiä olisi rakennettu kynällä yhtä tietoisesti kuin Koillismaan. Mestarina työmaalla ahkeroi posiolais-kuusamolainen Reino Rinne (1913-2002). 1950- ja 1960-luvun hän vaikutti perustamassaan Koillissanomat-lehdessä ja sen jälkeen vapaana kirjailijana.
Rinne lyhensi Koillis-Pohjanmaan pelkäksi Koillismaaksi ja poisti alistuneisuuden Pohjanmaalle. Ensimmäisen kerran nimi esiintyi Koillissanomissa perustamisvuonna 1950 merkitsemässä Kuusamo, Taivalkosken, Pudasjärven ja Posion muodostamaa aluetta.
Koillismaa on piirtynyt Suomen kartalle erityisesti Kalle Päätalon romaaneista. Kirjailija odotti ensitapaamista Rinteen kanssa pelonsekaisin tuntein. Kustantaja oli nimennyt Päätalon romaanin Koillismaaksi (1960) ja tekijä pelkäsi, että käsitteen luoja tulkisee sen yritykseksi varastaa kunnia nimestä.
Rinne oli tapauksesta vain hyvillään. Päätalo teki Koillismaata tunnetuksi ja nosti siten ihmisten omanarvontuntoa. Ystävystyneet kirjailijat tekivät sittemmin Koillismaa kuvina (1954) -teoksen, jonka Päätalo tekstitti ja Rinne Kuvasi.
Itse asiassa Reino Rinne oli aloittanut alueidentiteetin rakentamisen jo vuonna 1945 julkaistussa esikoisromaanissaan Tunturit hymyilevät. Toimittajan työn ohessa hän kirjoitti menestyviä Lapin kuvauksia, joissa omat ja suvun kokemukset jalostuivat idylliseksi kuvaksi luonnossa elävästä sitkeästä pohjolan ihmisestä.
Rinne raportoi tiedotuskomppanian toimittajana Lapin sodan tuhoista, mutta sotakokemuksista voi nähdä merkkejä vasta 1970-luvulta lähtien luonnon riiston vertauskuvissa.
Pohjoisen hiiltyneet talot rakennettiin uudelleen. Sen sijaan sodan jälkeisen luonnon riiston merkit olivat edelleen näkyvissä: joet on padottu, Sompio hukutettu Lokkaan ja metsäerämaat pirstottu. Sama uhkasi Kuusamoa, kun 1950-luvun puolivälissä valmistunut isojako mahdollisti koskien muuttamisen rahaksi.
Vesistörakentamiselta odotettiin työtä ja lähes lahjaksi saatua rahaa. 1950-luvun lopulla koskia kilvan ostaneet voimayhtiöt olivat juuttuneet pattitilanteeseen: kummallakaan ei ollut rakentamiseen tarvittavaa määrää koskiosuuksista. Tuolloin vesien arvoa alettiin mitata muutenkin kuin wattimarkoilla. Vastustajien rintama tiivistyi lipunkantajanaan Koillissanomat ja Reino Rinne. Kunta piti koskien suojeluun tähtääviä toimia vahingollisina ja laittoi lehden ilmoitusboikottiin.
Toimittajana Rinne osasi mediapelin. Oman lehtensä lisäksi hän kirjoitti Helsingin Sanoniin, lobbasi kuusamolaisten keulakuvana ministeriöissä, puhui, vetosi tuntemiinsa vaikuttajiin. Varsinainen käänne oli Koillissanomien paljastama suunnitelma johtaa Kitkan vesiä Iijokeen. Kuusamo oli menettämässä hyödyt ja saamassa vain haitat.
Lopullisesti suojelu varmistui vasta vuoden 1987 koskiensuojelulailla, joka samalla sinetöi Suomen merkittävimmän luonnonsuojeluvoiton. Sen verran kiihkeää taistelu oli, että vielä 1960-luvun lopulla Rinteelle tarjottiin muuttoapua pois Kuusamosta. Osoite oli oikea, sillä juuri Reino Rinteen sanotaan pelastaneen Kuusamon kosket.
Vesistörakentamisen työpaikat olisivat tulleet tarpeeseen. Nykyään kymmenet tuhannet vuosittaisetvieraat Jyrävällä ja Kiutakönkäällä todistavat, että suojelijat olivat oikeassa. Mitä olisi Kuusamo ilman Jyrävää?
Reino Rinne vaihtoi lehtimiehestä kirjailijaksi 1968 ja alkoi rakentaa Koillismaasta kirjallista maisemaa. Vuonna 1970 ilmestynyt Anna minulle atomipommi -runoteos aloitti kirjailijan tuotannossa vimmaisen yhteiskuntakriittisen vaiheen. Se sopi hyvin ajan henkeen ja teos noteerattiin valtionpalkinnolla.
Runoissaan Rinne rakentaa kuvan yhtenäisestä kansasta, joka taistelee kotiseutunsa ja elämäntapansa puolesta etelästä tulevaa vesistörakentamisen uhkaa vastaan. Yhteisrintamassa seisovat ihmiset, eläimet, koko luomakunta. Oikeus maahan on hankittu rehellisellä työllä, ei rahalla.
Koillismaalainen ihminen hankkii elantonsa maasta ja kunnioittaa luontoa. Tämän vuoksi hänen pitää saada itse päättää luonnonsuojeluvarojen hyödyntämisestä. Rinne esitti 1972 Pohjois-Suomeen jopa autonomista tasavaltaa. Vain se voisi turvata luonnon ja ihmiset etelän koloniaaliselta riistolta.
Koillismaa on ennen kaikkea kotiseutu, idyllinen alkukoti ja väistämättä edustaa katoavaa elämänmuotoa. Tämä nostalginen kuva luonnon ja ihmisen sopuisasta yhdessäelosta oli Rinteen profetia ekologisesti kestävästä huomisesta.
Tällainen kuva kansasta on retorinen keino, joka palvelee ekologista eetosta ja ilmentää kirjoittajansa luontofilosofiaa. Jo alkutuotannossa esiintyvä luontoidylli palautuu kaiketi Rinteen lapsuuden kokemuksiin Kitkajärven Suonnansaareen. Alueellinen identiteetti tarvitsee maisemaa ja historiaa. Kuusamossa maisema ja lähihistoria yhdistyvät koskisodassa.
Kimalaja-teoksessa (1980) Koillismaalle piirtyy oma tarunhohtoinen historian alkuhämärä. Rinne jalosti geologista faktaa Karelidien vuoristosta, joka noin 2000 miljoonaa vuotta sitten poimuttui ulottuen Laatokalta Kuusamoon. Koillismaalainen Kimalaja kohosi maailman mahtavimmaksi vuoristoksi, jonka juurilla nykykoillismaalaiset tepastelevat. Toisin kuin Raamatussa, jossa Jumala antaa maan ihmiselle hallittavaksi, Kimalajan kertomuksessa ihminen julistautui luonnon haltijaksi tunnetuin seurauksin.
Läpi tuotantonsa Reino Rinne korostaa ihmisen riippuvuutta luonnosta. Tuhoamalla luonnon ihminen tuhoaa itsensä, ja luontoa suojellessaan hän suojelee nimenomaan itseään. Rinne kuvasi pitkään tavallisen pohjoisen ihmisen turmeltumattomana luonnon kunnioittajana. Pettymys murtautui lopulta myös kirjan sivuilta. Esimerkiksi Ikimetsä-kokoelmassa (1990) toivotaan jo saksalaisia luomuviljelijöitä elämään luontoidylliä Koillismaalle: elintasokelkkaan hypänneet paikalliset haluavat enää laiskotella ja lasketella.
Vaikka Reino Rinne ei Koillismaasta aivan haluamansa näköistä saanutkaan, olisi se ilman hänen elämäntyötään varmasti erilainen. Kirjailijan 30 teoksen tuotannon viimeiseksi niteeksi jäi omaelämänkerrannalista aineistoa ja fiktiota yhdistävä teos, jossa on osuva nimi: Luotiin Koillismaa (1995).
Pertti Sillanpää
Kaleva 11.10.2003
Kirjoittaja on filosofian lisensiaatti, yliopettaja Oulun seudun ammattikorkeakoulun viestinnän osastossa ja hän valmistelee väitöskirjaa Reino Rinteestä. Kirjoitus on lyhennelmä Rinteen kirjallisen jäämistön luovutusjuhlan puheesta Oulun yliopiston kirjastossa 10.10.2003