Koillismaan Kuusamo, 17.9.1991

Kirje sinulle

Tämä kirja ei ilmestynyt painettuna 1947 niin kuin oli tarkoitus. Kolmas yritykseni kahden pienen romaanin jälkeen.

Tuonnempana selviää, millaiset olivat kirjanteon alkuvaiheet kuten sekin, mistä johtuu, että minun oli lähdettävä näkemään, kuulemaan, kokemaan maahan lyötyä, tuhkasta päätään nostavaa Lappia.

Miten vähäväkinen ja vaivalla vaurastunut tutkija olinkaan! Siihen aikaan minulla ei ollut omaa kameraa. Sodan TK-työssä olin tullut toimeen valtion kuvaus ja kirjoitusvälineillä, rauhan työssä lehtitalon varustamana. Lapin matkalle sain kameran lainaksi sota-ajan TK-kaverilta, elinkautiselta ystävältäni Vilho Uomalalta.

Retkeiltyäni kesäisiä viikkoja Lapissa sain syyskesällä 1946 kirjatekstin hätiköitynä konseptina paperille, mutta sitten minun oli jälleen lähdettävä leipätyöhön, lehtityöhön. Matkakirjan valmistuminen lykkäytyi vuodella, parilla.
Kun minulle vuoden 1947 alussa tarjottiin Lapin Kansan päätoimittajan asemaa, en voinut olla vaihtamatta lähes sodasta kärsimättömän Oulun oloja sodan pois pyyhkäisemän Rovaniemen korsuelämään.

Rovaniemi kiehtoi ja veti monin tavoin. Olin nähnyt ja kaikin aistein kokenut ystäväni Kim Borgin rinnalla Rovaniemen tuhon viimeiset vaiheet. Tunsin Rovaniemen pihkan hajuisesta työmiesnuoruudestani. Rovaniemen liepeessä sijaitseva kotipitäjäni Posio oli poltettu. Tuhottua Lappia sekin.

Vaistosin että minut lähetettiin Rovaniemelle tekemään jotakin. Ja oppiin...

Rovaniemen ankarissa lehtityöoloissa kirjanteko oli unohdettava. Lapin rauha unohtuikin. Sietämättömän raihnaisissa asunto-oloissa konsepti, ainoa kappale, katosi. Lapin rauha muuttui minulle melkeinpä kuolleeksi, sodassa kadonneeksi omaiseksi.

Seitsemäntoista vuotta myöhemmin Kuusamon koskisodan myllerrysten pyörteissä Lapin rauha pulpahti iloisesti yllättäen pinnalle. Rovaniemen aikana se oli piiloutunut pahvilaatikkoon, jonka kanteen oli merkinnyt: valokuvia. Koillismaa kuvina -teoksen työvaiheessa laatikko tuli avatuksi. Lapin rauhan ja ainakin minun jälleennäkemisen riemu oli rajaton.

Tämän kirjan kohtalontie on ollut moninainen. Siitä voisi kertoilla kosolti, mutta jääköön muuhun yhteyteen.
Tässä haluan osoittaa tuntemukseni ensinnäkin teille Kalevan silloiset toimittajatoverit Aukustista Martti Putaalaan ja Suontilaan, Väinö Laaksosesta ja Bruntesta Esko Saajorantaan. Unohtamatta isä E. J. ja poika Eero Krekelää. Mieleni kiittää teitä - kuten myös aivan erityisesti K. A. Korkeakiveä! - siitä onnesta, että sain tärkeimmän osan oppivuosistani kykyni mukaan kasvaa seurassanne. Tunnen: ei teistä kukaan pahaa tarkoittanut siinäkään vaiheessa, kun Lappiin hankkiuduin. Joku teistä taisi sanoa, että hulluhan sinä olet, kun hyppäät alas varmaakin varmemmalta vihreältä oksalta.

Minun oli kuitenkin tehtävä niin kuin tein. Kiitokset yhteisestä ajasta. Se oli kultaista - henkisen kultaista - aikaa elämässäni. Sydämelliset kiitokset ystävälleni Helmer Selinille! Kiitokset niin ikään kaikille, jotka olette nykyvaiheessa Lapin rauhan valmistumisen hyväksi ilokseni toimineet.

Sinulle lukija. Kuvittelepa sinä, millainen Lapista olisi tuhkasta noustessa tullut, millainen se nyt olisi, jos "maa olisi luotu uudesti". Lapin omien ihmisten hengessä ja sanalla sanoen Lapin omassa hengessä... Kuvittelepa! Ja kun tapaamme, kerro minullekin.

Inhimillisin rauhan toivein ja terveisin

Reino Rinne

Lue Pentti Mäensyrjän Lapin Kansaan kirjoittama kirja-arvostelu. Artikkeli tulossa.

© Copyright 2021 ReinoRinne.fi

LAPIN RAUHA
Retkiä Lapissa kesällä 1946
Piirroskuvitus: Helmer Selin