Leppoisaa lauantaita

Piston puhelupaikasta saimme eilen illalla haravaan hupaisan uutisen. Olipa siellä torstain vastaisena yönä itse ikinuori Mikko Repolainen nälän ahdistelemana rohkaissut mielensä ja mahdollisten ikävyyksien uhallakin tassutellut erään talon pihamaalle. Etsiessään sopivaa suuhunpantavaa oli repo tehnyt paljon jälkiä pihalumille. Jäljet johtivat aina pirtinikkunan alle, mistä repolainen oli löytänyt ja siepannut suuhunsa arvattavasti erinomaisen makupalan, ainakin käyttökelpoisen eväskimpaleen: vasikansorkan.

Talonväki nukkui sisällä lämpimässä, siellä nukkui myös talon halli, joka ei herännyt haukahtamaan metsähistä. Tai jos heräsikin, tuumiskeli kenties unimielissään: vieköön räähkä, ei sen nälkä siitä pitkälle pakene.

Joka tapauksessa repomies (tai ehkä nainen) piti terveellisenä luikkia pihapiiristä "syvintä ja aukeinta" väylää valloitettu kuivamuona mukanaan. Mutta juuri tässä viekas ja ovela repo hätääntyi tekemään virheen.
Sattuipa näet juuri samaan avaukseen pistolainen taksimies porhaltamaan paikalle kovalla raudalla, nopeakulkuisella nykyajan ratsulla, jonka silmät loistivat yössä vastaantulijaa hätkähdyttäen ja sokaisten.

Ei repolaiselle käynyt aivan kalpaten. Säihkyväsilmäinen hirviö ei ehtinyt puskea ja tallata sitä kuoliaaksi. Viime hetkessä muonanhakija pelasti nahkansa loikkaamalla avoimelta väylältä kotoiseen metsään. Mutta niin kriitillinen oli tilanne, että arvokas ateriamateriaali oli jätettävä. Se luiskahti pakolaisen hampaista tielle, mistä taksimies sen poimi. Tämän todistuskappaleen avulla sen aikaisemmat vaiheet sitten selvisivät.

Tämä ei ole satu. Tämä on tosikertomus. Siksi en lopeta toteamalla: sen pituinen se.

Kysyn kaikessa hiljaisuudessa vaikkapa vain itseltäni, eikä varsinkin julkisen sanan tekijän, mutta yleensä ihmisten pitäisi joskus rentoutua hämmentämään sellaisiakin lastuläjiä, joista missään tapauksessa ei ole löydettävissä naapurin silmistä karisseita rikkoja?

Koillissanomat 21.11.1964 

© Copyright 2021 ReinoRinne.fi