Reino Rinteen merkintöjä almanakkaan 1943

1.8.1943 Sunnuntai. Vietimme yösydäntä nuotiolla. Saimme vähän kalaa. Kotoa kirje Pikku-Tytöltä = Annalta. Kuume on vähän puistatellut.
2.8.1943 Maanantai. Aamulla koleata, iltapuolella lämpesi. Hemppa (Haikala) ja Kim Borg eivät tulleetkaan… Olin päivällä parturissa. Olo on hiukan influenssainen. Ei mitään postia.
3.8.1943 Tiistai. Hemppa (Haikala) ja luutn. Kim Borg tulivat. Borg on ainoa luutnantti PM:ssä, jonka kanssa olemme sinut. – Ilmassa on syksyinen tunne. Kirje Päämajasta. Allekirjoittajat W.E.Tuompo ja Kalle Lehmus.

KIRJE 30.7.1943 REINO RINTEELLE

PÄÄMAJA Tiedotusosasto.
N:o 5305/Ttus.1
Koskee teosta "Suomen taistelu…"
10.Kpk. 1011.
30.7.1943 / PW/KA
Sot.virk. Reino Rinne
9.Kpk.5392

Saksalainen kustannusliike Volk und Reich Verlag on kääntynyt allekirjoittaneen kenraaliluutnantti W.E. Tuompon puoleen esityksellä, että täältä toimitettaisiin aiheisto yleisluontoiseen teokseen "Suomen taistelu bolshevismia vastaan". Teosta ei ole tarkoitettu varsinaiseksi sotavoimien kuvaukseksi – siihen ei vielä olisi mahdollisuuksiakaan – vaan eri kirjoittajien "silmänräpäyskuvauksiksi" eri tilanteissa sotamme eri vaiheiden yleispuitteissa. Kun kustantaja on lupautunut julkaisemaan tämän teoksen edustavana ja arvokasasuisena ja kun se siten meille avautuu erinomainen mahdollisuus tehdä maatamme ja sen erikoislaatuista taistelua tunnetuksi ulkomailla, on teosta ryhdytty suunnittelemaan ja siihen tarvittavaa aineistoa kokoamaan. On huomattava, että saksalaisten omasta aloitteesta julkaistavilla on tavallista suurempi propaganda-arvo. Teokseen koottavilla kirjoituksilla on tarkoitus asiaa tuntemattomallekin suurelle yleisölle selventävästi erillisinä tapahtumina kuvata sotamme erikoislaatuiset olosuhteet suomalaisessa maastossa soineen, saloineen ja korpineen ja monet muut meille ominaiset tekijät talvi- ja kesäolosuhteissa, mitkä saksalaiselle yleisölle ovat vieraita. Teoksen mahdollisesta julkaisemisesta myös Suomessa tullaan neuvottelemaan saksalaisen kustantajan kanssa.

Teos on suunniteltu jaksoihin, jotka alkavat lyhyellä operatiivisella katsauksella piirroskuvineen. Alkulauseen jälkeen siihen tulevat sitten seuraavat pääluvut: I. "Katsaus Suomen taisteluun bolshevismia vastaan tämän sodan puhkeamiseen saakka", II. "Moskovan pakkorauhassa menetetyn Karjalan takaisin valtaus", III. "Yli rajan", IV. "Hyökkäys ja eteneminen erämaassa", V. "Puolustus", VI. "Merisota" ja VII. "Ilmasota". Näiden lukujen alaiseksi on tarkoitus koota luonteenomaisia yhteyksiä taistelutapauksia yleistajuisesti kerrottuna ja tunnelmakuvauksia, joissa ei pyritä täydelliseen historiankerrontaan, vaan pidetään silmällä sitä edellä mainittua tehtävää, että asiaa tuntemattomat ulkomaalaisetkin tulevat ymmärtämään suomalaisen sodan erikoisluonteen ja -olosuhteet.

Tietäen Teidän osallistuneen nykysotamme a.o. vaiheisiin on teoksen toimituskunta, johon kuuluvat kenraaliluutnantti W.E. Tuompo, ev.luutn. Peistara ja majuri Kalle Lehmus, päättänyt pyytää Teitä laatimaan kirjoitusehdotuksen aiheesta: (IV. Yli rajan.) Salla–Kairala–Aalkurtti. Taistelukuvaus Sallan suunnalta.

Kirjoituksen suurin pituus saa olla 2 konekirjoitettua foliosivua tai käsin kirjoitettuna vastaava. Joukoista sallitaan käyttää niiden todellisia nimiä ja samoin henkilö- ja paikannimet ovat tässä käsikirjoituksessa sallittuja, joskin ne julkisuuteen saatettaessa voidaan nyt sodan aikana poistaa.

Kirjoituksesta suoritetaan Teille palkkio, joka toimituskunnan arvion mukaan voidaan teokseen hyväksyttyjen osalta saada keskitasoa melkoisesti paremmaksi.
Kun saksalainen kustantaja tahtoisi käännöstyötä varten saada suomalaiset käsikirjoitukset ensi tilassa, toivoo teoksen toimituskunta Teidän lähettää sen jo 20.8.43 mennessä. Tosin kirjoitusaika jää melko lyhyeksi, mutta huomioon ottaen osallenne tulleen aiheen suppeuden ja kirjoituksen lyhyyden sekä sotaolosuhteiden muutenkin hidastavan julkaisutoimintaa, tehtävänne ei hyvällä tahdolla muodostune ylivoimaiseksi. Mikäli ette kuitenkaan voi sitä ottaa suorittaaksenne, pyydetään siitä viipymättä ilmoittamaan alempana olevalla osoitteella.

Käsikirjoitukset pyydetään lähettämään kenttäpostissa "Sotilasasia"-leimalla päällykseen merkittynä osoitteella: Majuri Kalle Lehmus, 10.Kpk.1011.
Komentoesikunnan päällikkö, kenraaliluutnantti W.E. Tuompo.
Tiedotusosaston päällikkö, majuri Kalle Lehmus.

Sot.virk. Reino Rinne
Koskee: Taistelukuvaus Sallan suunnalta
5392. 9.Kpk.
17.8.1943

Jokainen askel vie meidät kauemmaksi maantien päätepisteestä, Tuutijärveltä, ja syövyttää meidät aina syvemmälle vihollisen selustaan.
Vasemmalta tuntureiden takaa kuuluu lakkaamatta tykkien jymy, jota toisinaan lentopommien myhkeä jyhme tehostaa. Sallasta taistellaan…
Heinäkuun aurinko paistaa korkealta taivaankannelta. Tukalampaa hellettä ei juuri ole. Se polttaa, uuvuttaa. Tunnin lepo puiden varjossa tekisi sanomattoman hyvää. Mutta meillä on kiire…
Olkapäitä pakottaa, selkään koskee, jalat ovat puutuneet. Jokaisella miehellä on kantamuksenaan seitsemän vuorokauden muona ja runsaasti ammuksia. Kaiken lisäksi meillä on mukanamme polkupyörät, joilla emme ole vuorokauteen voineet ajaa metriäkään. Monin paikoin pyöriä on mahdoton edes pukata. Ryteikköjä, louhikkoja, jyrkänteitä… Niiden yli on pyörät kannettava.


Kevyt Osasto 3 etenee.
Meillä on kuitenkin polku, näinä vuorokausina syntynyt, jonka edellämme menneet jalkaväkirykmentit ovat koskemattomaan korpeen uurtaneet.
Suoraan edessämme ovat ryssän kuusituumaiset. Jatkuva kranaattien rytke selvenee hetki hetkeltä. Siellä riehuu ankara taistelu suomalaisten JR 33:n ja Kuolajärven Mikkolaan pesiytyneiden ryssien kesken.
– – –
Korpimarssimme on kestänyt kolme vuorokautta, alkaa neljäs. Olemme kuitenkin levänneet edellisen yösydämen erään vaaran rinteellä sakean korpikuusikon keskellä pienten nuotiotulien ääressä. Tämä pieni lepo oli meille kuin kulaus raikasta lähdevettä heteessä. Raskas kantamus, vaikka se ei ole kiloa enempää keventynyt, tuntuu paljon helpommalta kuin eilen. Sitä paitsi: pyörämme saavat nyt jäädä odottamaan siksi, kunnes tie avautuu eteemme.

Äänetön jono etenee koillista kohti.

Eversti Puroma, Pohjolan Rommel – tämän lempinimen hän sai saksalaisilta aseveljiltämme – marssii rykmentteineen ja me hänen mukanaan vihollisen selkäpuolella, tunkee voimakasta, iskuvalmista nyrkkiään Sallan–Kantalahden rautatietä kohti. Ikuinen korpi kätkee hiljaisena kesäyönä helmaansa joukkomme salaisen liikkeen. Voikohan ryssällä olla aavistustakaan meistä?

Korvessa on rauhallista. Käki kukkuu. Kaukaa vasemmalta ja takaamme, kantautuu kuitenkin korviimme taistelun kumu. Olemme edenneet tähän menoon kymmenen kilometriä, ehkä enemmänkin. Vähän väliä meidän on poikettava kompassisuunnasta, kierrettävä upottavia, aukeita soita, joiden katteeksi niiden pohjattomat rimmet ovat purkaneet harmaan sumuverhon, ja etsittävä kapeimmat paikat päästäksemme ne huomaamatta ylittämään.

Samoamme Kelsinkäisen suuria metsiä. Ylitämme jälleen suosilmäkkeen. Radalle on enää matkaa muutamia kolometrejä. Silloin kajahtavat edessämme ensimmäiset laukaukset. Kärkemme on törmännyt viholliseen avolakisen Kieristelemavaaran laidassa. Yhä kiihtyviä laukaussarjoja, yhä enemmän tulta.

On heinäkuun 9. päivän aamu (1941). Aurinko ylenee pilvettömällä taivaalla ja paahtaa jo nyt kovin kuumasti.

Kairalassa oleva ryssän tykistö on saanut tulikomennon. Ensimmäiset kranaatit räiskähtelevät kipeän repivästi vaaran kalliolakeen. Pian ryssän putket ulvovat kuorossa.
Rykmentti, pataljoonat, komppaniat levittäytyvät. Ryssä tungetaan vaaran laelta sen takarinteeseen. Kranaatit rojahtelevat. Ryssän konekiväärit, kranaatinheittimet, pikakiväärit ja kiväärit sylkevät lyijyä ja rautaa avoimen vaaranlaen kallioihin.
Hyökkäämme. Syöksyen, kontaten ja ryömien etenemme kivi kiveltä, louhen suojasta toiseen. Rykmentin heittimet, jotka ovat seuranneet meitä hevosten kantamina 60 kilometriä korpien ja soiden läpi, yhtyvät tuliseen leikkiin. Mutta meillä ei ole varaa lyödä ammuksia putkeen summassa, niinkuin ryssällä. Hevosten kantama kranaattivarastomme on pieni, ja saattaapa olla, ettei ammustäydennys ehdi juuri silloin, kun sitä kipeimmin tarvittaisiin.

Eversti Puroma on itse vaaran laella, lähellä etummaisia miehiään. Hän katselee karttaansa, antaa käskyjään ja tarkastelee tilannetta.

– Suojautukaa! Ei teidän päänne ole rautaa! Eversti sanoo tuimasti miehille, jotka liikkuvat liian pystyssä. Itse hän kuitenkin, välittämättä luotien vihellyksestä ja kranaatinsirujen viuhahteluistaan ympärillään, seisoo pää pysytyssä, jalat tavanomaisesti harallaan, raudanluja ilme kasvoillaan.

Ryssillä tuntuu olevan vastassamme enemmän voimia kuin aluksi luulimme. Eräs punaupseerikokelas otetaan vangiksi. Hänet on kiskomalla vedettävä ylös kivien lomasta. Kysymykseemme, paljonko on edessämme ryssän joukkoja, hän selittelee: "Vain toista komppaniaa, ei sen enempää." Tiedämme, että se on valetta.

Ryssän tykistötuli yltyy ajoittain raivoisaksi. Jossain Kairalan salmen tienoilla sijaitsevien kuusituumaisten "römpsät" raatelevat vaaran laitamien kitukasvuisia puita ja jyrisivät kalliota. Sirpalevaikutus on kamala, vaaran laen ovat ryssät hiljakkoin polttaneet, joten missään ei ole edes sammalta kiven suojana. Vihollinen kuljettaa lisävoimia Kairalasta. Näemme, kuinka juna saapuu muutaman kilometrin päässä olevalle pysäkille – ollapa meilläkin tykistöä! Ryssät saavat suorittaa purkauksen ja ryhmittäytymisen rauhassa.

Ryssällä on rautatien takana myös tankkeja, joista ammutaan vuoroin konekiväärillä, vuoroin piiskatykillä, joiden tuomat sivallukset ruoskivat vaaran kupeita. Tulivoima tuntuu lakkaamatta yltyvän. Kaikenlaisilla aseillaan vihollinen kutoo vaaran ylle yhtenäisen tuliverkon. Olemme tulihelvetissä, jollaista monet meistä eivät tätä ennen ole kokeneet, tämän sodan aikana ei yksikään.

Etummaiset miehemme ovat radalla.

Lääkintämiehillä on tehtävää enemmän kuin he kunnolla ehtivät. Tovereitamme haavoittuu. Kaatuneita emme nyt ehdi viedä pois. Ammushuolto on tiukalla – tuokaa meille ammuksia! Kallionkoloissa taistelevat miehet antavat käskynsä taaksepäin: Tuokaa meille patruunoita! Ryssä käy päälle!

Ryssä ryhtyy paikoitellen vastahyökkäyksiin, tunnustelemaan sivustojamme. Mutta konekiväärimme, pikakiväärimme ja kiväärimme niittävät hyökkäävät bolshevikit kallioikkoon, pisimmälle päässeet lakaistaan maahan konepistoolein ja käsikranaatein.
Aurinko paahtaa ylhäältä suoraan selkäämme. Kalliot, paikoin veren tahrimat, polttelevat. Suuta kuivaa. Kenttäpullosta on viimeinenkin vesipisara nautittu. Kun saisi tilkan vettä! Miehet ampuvat. Päässä takoo ja jyskyttää. Yllä, ympärillä, kaikkialla vallitsee yhtenäinen pauhina.

Kuka muistaisi, ettemme ole syöneet lähes vuorokauteen?
Yhtäkkiä alkaa rysähdellä kummasti edessämme, ryssän asemissa radan takana. Ampuuko ryssä omiaan…?

Ei. Saksalainen tykistö on tullut avuksemme. Se ampuu Kuolajärven takaa. Väsynyt mies piristyy. Sillä tavalla! Enemmän, enennän sitä lajia.
Ryssän tuli heikkenee. Saksalaisten "römpsät" hämmästyttävät vihollista. Samaan aikaan sataa kuitenkin rautaa meidän keskuuteemme. Merkillistä! Lähtölaukaukset ja ammusten viiltävä ujellus kuuluvat samalta suunnalta, ammukset kulkevat miltei yksin matoin, vaikka toisilla niistä on toinen "osoite".

Taistelevien miesten keskuudessa lakkaa kenenkään odottamatta levitä tieto, jonka eversti on puhelimessa vastaanottanut: Salla on vallattu.

Salla on vallattu! huutaa patruunoiden tuoja miehille asemissa. Kolme sanaa: Salla on vallattu, kiertää Kieristelmavaaran tulihelvetissä mieheltä mieheen. Kähein äänin, kuumuuden polttaessa huulia ja kuivuuden kangistaessa kieltä huutavat miehet asemissa toisilleen nuo ihmeelliset sanat.

Ryssät hyökkäävät taas vasenta sivustaamme vastaan. Tykistö ryskyttää kalliota. Ammunnan pauhuun sekaantuu merkillistä ääntä, voimakasta surinaa ilmasta. Bolshevikkien hävittäjät ovat käyneet pari kertaa ampumassa meitä konekivääreillään ja heittämässä vaaralle pieniä pommeja. Mutta tämä on jotain voimakkaampaa. –Joukko saksalaisia stuka-koneita lentää taistelupaikan ylle. Stukat kaartavat jonossa renkaan – niille näytetään etulinja. Kaartavat uudelleen, nyt lähti ensimmäinen kone syöksyyn, hurjaan syöksyyn… ja nyt pommi irtosi. Kone kääntyy vaaka-asentoon ja nyt melkein pystysuoraan ylös. Valtava räjähdys. Seuraavan koneen syöksy, räjähdys, syöksy, räjähdys. Ilmanpaine on kiskoa meidät ylös kallionkoloista. – Ryssä on hiljaa. Monilla totisilla kasvoilla häivähtää hymy. Jano ja väsymyskin unohtuvat hetkeksi. Kun stukat lähtevät, kiihtyy taistelu pian entiselleen, ryssä yrittää uusia vastaiskuja. Sen peräytymistie itään on poikki.

Heinäkuun 10. päivä (1941) kiertää iltaan. Stukat ovat käyneet useita kertoja päivän mittaan murskaamassa ryssän pesäkkeitä, kylvämässä raskaskätisesti kuolemaa vihollisen keskuuteen, mutta kaikesta huolimatta bolshevikkien painostus sivustoillamme kasvaa hetki hetkeltä. Vihollisen raivokkaat hyökkäykset pysäytetään kuitenkin aina itse tuumaakaan väistymättä. Lähimmät hyökkäyksessä kaatuneet viholliset ovat aivan edessämme.

Jälleen ovat stukat kaarrelleet vaaran yllä ja tyhjentäneet painavat lastinsa asemiemme eteen, radan toiselle puolelle. Silloin sattuu paikalle kaksi ryssän tylppänokkaista kaksitasohävittäjää. Toinen niistä ryntää suoraan juuri viimeisen pomminsa pudottaneen, paluumatkalle suunnistautuvan stukan kimppuun sivulta. Mutta stuka ei anna ryssän yllättää itseään. Silmänräpäyksessä se kääntyy vihollishävittäjää vastaan, tekee nopean syöksyn hävittäjän alapuolelle ja ravauttaa kaksi lyhyttä kk-sarjaa punahävittäjän bensiinitankkiin. Vain silmänräpäys – ja ryssän kone on tulessa. Palava hävittäjä syöksyy 300 metrin korkeudesta kivikkoon.

Toinen punahävittäjä on paennut nähdessään, miten toverin kävi ja vasta kun stukat ovat näkymättömissä se uskaltautuu uudelleen vaaran vaiheille "suolatakseen" meitä konekivääreillään.

Taistelu jatkuu kiivaana vielä seuraavan yön, kunnes aamulla saamme määräyksen siirtyä taemmas Kelsinkäisen metsiin uusia operaatioita varten. Kaksi valkeata kesäyötä ja polttavan-helteisen päivän kestänyt suonenisku vihollisen selkään vaati meiltä raskaita ponnistuksia ja uhreja, mutta ne eivät olleet turhia. Tällä iskulla oli erään saksalaisen kenraalin sanojen mukaan huomattava merkitys Sallan valtaukselle.

Taistelut jatkuvat kuivissa metsissä, jotka paikka paikoin ovat tykistötulessa syttyneet palamaan. Toisia paloja on vihollinen sytyttänyt tarkoituksella, estääkseen suomalaisia hyökkäämästä heidän kimppuunsa metsien suojassa. Kuumuus on päivällä tukahduttava ja ilma niin maankatkuisen savun kyllästämää, että sitä on vaikeaa hengittää. Yöllä purkavat pohjattomat, hetteiset jängät sulamattoman roudan huokumaa kylmyyttä – asemissa makaavaa miestä paleltaa. Meillä ei ole telttoja, kukaan ei ole voinut kantaa edes huopaa mukanaan.

Iltaisin sääskien piipittävä "miljoona-armeija" lähtee liikkeelle jänkien liejusta ja iskee joka puolelta kimppuumme, mutta meillä on pikiöljypullomme. Ja sitä paitsi Pohjolan miehet ovat tottuneet sääskiin, jotka kuuluvat erottamattomana osana Lapin kesään.
Muonavaramme alkavat olla lopussa, kun ensimmäinen kantohevoskolonna pääsee perille, taivallettuaan vaikean korven läpi Jyrhämän vesireitiltä, 40 kilometrin takaa. Hevoset ovat lopen uupuneita, heikoimmat kompastelevat taakkojensa alla. Varsinaisia kantosatuloita ei ole, hevosten kantamukset, 50–70 kiloa painavat, on sullottu patjapusseihin, jotka riippuvat niinkuin ratsastajan jalat hevosten kupeilla, paino tasattuna pussien molempiin päihin.

Näin alkaa vaikeasti hoidettava huolto toimia. Samotessamme peninkulmien päähän ammus- ja muonavarastoista, mukanamme vain muutamien päivien tarpeet, emme hetkeksikään pysähtyneet ajattelemaan: voiko huolto meitä seurata. Ei meillä ollut siihen aikaakaan.

Tientekijät, "lapiojääkärit" ovat päivä päivältä ja yö yöltä tuoneet uuden, korpia halkovan maantien meitä lähemmäksi. Nyt puolentoista viikon kuluttua, kun tänne erämaan halki marssimme, ovat ensimmäiset automme Mikkolan–Vuorikylän tiellä! Huolto on taas leikkiä äskeiseen verraten.

Metsätaistelut jatkuvat Kuolajärvellä, Vuorikylässä päin ja Nenäpalossa, Kelsinkäisen suunnalla, missä olemme Kieristelemavaaran jälkeen antaneet viholliselle uusia iskuja. Nenäpalon salmekkeessa on läjittäin kaatuneita ryssiä ja joka yö, joskus päivälläkin ne vain lisääntyvät.

On elokuun 19. päivän ilta 1941. Tähän saakka yhtämittaisena kestäneet helteet ovat nyt lopussa. Puhkesi kaatosade.

Ryssä irtoaa Kuolajärveltä. Saksalaiset joukot ovat painostaneet radan ja maantien suunnassa. Aapajärvellä, Kuolajärven eteläpuolella on JR 33 lyönyt vihollisen. Lähdimme suoraan korpien halki Nurmitunturia kohti.

Sataa lakkaamatta. Likomärkinä, kylmän kohmettamina vaellamme soiden ja metsien poikki. Edessämme on voimakkaita ryssän viivytysjoukkoja, miinakentät sulkevat tiemme, Mutta vihollinen on lyötävä, miinat raivattava, sade ja kylmä ei saa meitä lannistaa. Eteenpäin! Ryssä rajan taakse!

Kokonaiseen viikon kestää ryssä peräytyessään sitkeästi taistelevia joukkoja vastaan Nurmitunturilla, radan varrella, Vuorikylässä ja niiden ympäristömetsissä. Koko ajan sataa. Taivas on avannut kaikki akkunansa. Meillä ei ole viikkoon ollut kuivia jalkarättejä, alusvaatteemme on sadevesi ihoon kiinni liimannut, savukkeemme ovat kastuneet piloille ja tulitikut ovat tulleet käyttökelvottomiksi.

Armottomissa taisteluissa bolshevikit lyödään Nurmitunturin kivikkolaella, kaikkialla. Ryssä peräytyy epäjärjestyksessä, sen tappiot ovat suuret. Nurmitunturilla pioneerimme tuhoavat toista vuorokautta asemiemme edessä telaketjuttomana, mutta taistelukykyisenä reuhanneen panssarijättiläisen, "Klim Voroshilovin". Rohkeat miehet syöksyvät panssarihirviön kimppuun, iskevät puukangella sen konekiväärin piiput mutkalle, jottei niillä voi ampua, ja asettavat vihollisen asemistaan kohdistaman tulen alaisina hyökkäysvaunun tornin juureen 45 kiloa räjähdysainetta. Vain pieni hetki – ja ryssän panssarijättiläinen on hajonnut kappaleiksi.

Alakurtti on lopultakin hallussamme.
Ryssät lyötiin kylästä, jonka he lähtiessään sytyttivät Stalinin käskyn mukaan palamaan. Vain muutamia rakennuksia jäi. Rautatie on rikottu, kiskot revitty irti pölkyistä. Osa niistä on upotettu hyökkäysvaunuesteiksi kylän Sallan puoleiseen reunaan.
Vihollinen on ajettu 66 päivää kestäneen taistelun jälkeen vanhan valtakunnanrajan taakse.
– – –
RR merkinnät almanakkaan jatkuu
18.8.1943 Keskiviikko. Tänä päivänä olen muninut katsastelun Pohjan Poikaan, jossa arvelen maaottelun Uhtua-Rukajärvi lopputuloksen 48–45 Uhtuan hyväksi. Olen lähettänyt myös arvaukseni.
19.8.1943 Torstai. Saan mennä Kajaanista sunnuntai-iltana kotiin, että selostus tulee aikanaan ja kunnolla Pohjan Poikaan.
20.8.1943 Perjantai. Varoma (Kauko) on joutunut Pohjan Pojan toimittajana huonoihin kirjoihin. Olimme saunassa. Kävin uimassa. Kyöstäjä lomalta.
21.8.1943 Lauantai. Lähdimme päiväautossa Uomalan kanssa Kajaaniin. Illalla menin yöksi Olkkosille. Annikkikin kotona.
22.8.1943 Sunnuntai. Jännittävän, reippaan maaottelun voitti Uhtua 49, Rukajärven 44 vastaan. Selostajana eräs majuri.
23.8.1943 Maanantai. Tulin yöpikajunassa Ouluun. Olin kovasti väsynyt, mutta siitä huolimatta tein selostuksen Pohjan Poikaan ja lehtiin kilpailusta.
24.8.1943 Tiistai. Olin lukemassa juttuni korrehtuurit ja taittamassa Varoman kanssa Pohjan Pojan. Pikku-Tyttö (= Anna) kävi saunassa.
25.8.1943 Keskiviikko. Kaunis aamupäivä. Ei sadakaan. Pikku-Tytöt (= Anna ja Kerttu) lähtivät saattelemaan isää asemalle. Pääsin oikein joutuisasti perille ja hyvissä ajoin. Täällä oli aika rauhatonta, kun Kiestingin reissulaiset olivat palanneet.
26.8.1943 Torstai. Tapasin Väinö Tigerin (taidemaalari). Juttelimme hänen kanssaan Ruokamojärvelle menosta – joskus (Posiolle). Olen syömässä mustikoita. Ei muuta.
27.8.1943 Perjantai. Hyvin harmaa ja ikävä päivä. Yritin pusertaa aivoistani jotain juttua, mutta en saanut syntymään muuta kuin kirjeen kotiin.
28.8.1943 Lauantai. Tämä on oikeastaan aikamoinen merkkipäivä. Sain Vm 2:n. Mistähän ansioista? Puhetta Suvantoon menemisestäni.
29.8.1943 Sunnuntai. Kello 6.45 Laukan (Uuno) kanssa Hyrynsalmelle asevelitalojen vihkiäisiin. Suuret ja tunnelmalliset juhlat.
30.8.1943 Maanantai. Tupakkalakkoni on kestänyt seitsemän vuotokautta. Mutta nyt en voi kirjoittaa, ellen myös polta. Neljä savuketta ja kolme piipullista. Juttuni Hyrynsalmelta STT:hen ja Pohjan Poikaan.
31.8.1943 Tiistai. Jatkan hyvään alkuun päässyttä tupakkalakkoani. Vuonnisiin Väinö Tigerin kanssa, jossa olimme KS:ssa ensimmäisen yön. Pääsin sairasautossa.
1.9.1943 Keskiviikko. Emme päässet Vuokkiniemen moottoriveneeseen, mutta tapasin Leanderin Gustin. Olimme hänen komppaniassaan yötä. Kirjoittelin muistiinpanoja vaaranrinteellä. 200 hehtaaria peltoa.
2.9.1943 Torstai. Moottoriveneessä Vuonnisista Vuokkiniemeen 3,5 tuntia. Pääsimme asumaan luutn. Jorma Toivosen pahvitelttaan – paras paikkakunnalla.
3.9.1943 Perjantai. Kävimme pienen retken panssarivaunulla ja katselimme kylää. Väinö (Tiger) maalasi muutaman akvarellin.
4.9.1943 Lauantai. Kävimme Uomalan ja Toivosen kanssa Latvajärvellä ja Vasovaaralla valokuvaamassa.
5.9.1.1943 Sunnuntai. Lähdimme Väinö ja minä Pirttilahteen, kaunis kylä. Aamiainen Olga Kalliolla.
6.9.1943 Maanantai. Väinö maalasi, minä keräsin aiheita ja yhdessä söimme valikoituja kakkaroita, kukkoja ym. Uomala tuli. Kylvimme.
7.9.1943 Tiistai. Palasimme soutaen Vuokkiniemeen. Uistelimme viisi ahventa, jotka illalla perunain kanssa keitettiin ja syötiin.
8.9.1943 Keskiviikko. Eilen illalla Hemppa (Haikala) soitti, että minun on kiireesti lähdettävä komppaniaa kohti – tulee matka pohjoiseen. Pääsin panssarivaunussa suoraa tietä. Kello 3:ta lähdimme, 9:ltä olimme Suomelassa (= Suomussamen Taivasalasella),
9.9.1943 Torstai. Kirjoitin juttua partisaanien tuhoojista ja valmistaudun kiireesti matkaan. T.K. soitti Hyrynsalmelta, että minun olisi poikettava.

MERKINNÄT ALMANAKASSA JATKUU 

© Copyright 2021 ReinoRinne.fi