Huono talo joss' ei ouh Hermannie

Pääskyset ovat sitten viime näkemän lähteneet. Toisin sanoen kesä, joka oli melkein kaikissa suhteissa keskinkertaista parempi, on jälleen taakse jäämässä. Mutta vain mieluisia muistoja se jälkeensä jätti.
Ensimmäinen syksyn merkkien, kellastuneiden lehtien ilmaantuminen koivuihin, joka ei tapahtunut pakkasen vaan helteen vaikutuksesta, ei tällä kertaa aiheuttanut syviä ja runsaita huokauksia. Heinä- ja elokuun pitkät poudat saivat aikaan sen, että kesä todella tuntui täälläkin kesältä, vieläpä riittoisan pitkältä kesältä.

Monet runsaat antimet on saatu kerätyksi aittoihin, latoihin ja muihin suojiin, ja lähipäivinä käydään nostamaan perunaa. Sitä tulee kautta linjan katsoen suhteellisen niukasti, mutta aivan anhittomaksi ei näytä sentään perunasatokaan jäävän.

Otolliseen aikaan näyttää sattuneen myöskin tämän lehtemme syntyminen. Sanovat ennen nämä koilliskulmalaiset, että "ei se ou talo mikkää, joss' ei ouh Hermannie". Eivätkä sanoneetkin! Tämän puulusikan ja pahkakupin aikana leivotun sanarieskan saattaisi tänä päivänä kääntää näin kuuluvaksi: Ei se out talo eikä mikkää, joss' ei näy Koillissanoimie. Tuollainen kanta näet nimittäin on valloittanut kiireesti jalansijaa täällä Koillispohjanmaalla. Tilauksia on tullut kuin turkin hihasta ja jokaisen päivän tuleva posti kasvattaa tilaajien lukua.

Tämä koilliskansa on aivan yllättänyt minut ja meidät kaikki, jotka tässä rohkenimme lähteä oudoille pitkospuille. Alku on siis erinomaisen rohkaiseva ja lupaava.

Saattaa olla tällä laajalla alueella kylä siellä, toinen täällä, jossa vielä ei ole asiamiestämme. Se puute kuitenkin korjautuu hopusti, kun joku sellainen kylän asukas tarttuu kynään ja kirjoittaa asiasta Koillissanomille.
Tilauksia on siis satanut, mutta alustavasti myös uutisia ja muuta lehteen pantavaa eri puolilta. Sellaiset avustukset ovat tervetulleita. Toivottavasti yksi ja toinen eri pitäjässä ja kylissä tarttuu kynään ja lähettää tietoja tapahtumista ja asioista lehden sisällön rikastuttamiseksi. Pieniä kyläkirjeitä julkaisemme mielihyvin, mutta lyhyitä niiden pitää olla. Tilaa on niukasti ja asioita runsaasti.

Kerran vielä tämän jälkeen "näytteenä", tämän kuun 22. päivänä. Sen jälkeen - ensi kuun alusta - alkaa säännöllinen viikottainen ilmestymisemme.