Niin köyhä elää kuin märkä palaa, sanoi Nurkkalan Nestori.
Kävimme sillin sotaa. Ei hänen nimensä varsinaisesti ollut Nurkkala eikä Nestorikaan. Jostakin syystä hänet tunnettiin sennimisenä. Hän oli oikea huumorimies. Katalimmassakin tilanteessa hän näki jotakin valonpilkahdusta. Ellei muuta, niin sen, että "vaikka tuntuukin näin hankalalta, on veljet otettava huomioon, että voisi olla vielä pahemmin".
Eilen tässä meidän lehtitalossamme, torpassa tosin pikemmin kuin talossa, sattui sellainen ikävä yllätys, joka uhkasi katkaista minulta ja muiltakin huumorintajun kultaisen langan. Valitettavasti me tässä pienessä lehtipajassamme joudumme työskentelemään monessa suhteessa ikään kuin yhden kortin varassa. Sellaisia isompia (ja kalliita) koneita, joilla lehden teknillinen tekeminen tapahtuu, on vain yksi kutakin valitettavasti. Tilojakaan ei ole toistaiseksi useammalle. Vaikka kirjapainomme konekanta on suhteellisen uutta ja markkinoiden parasta laatu, saattaa sattua, kuten eilen, että "ajetaan kolari". Vaurion korjaaminen ottaa oman aikansa. Tällä hetkellä en tiedä, selvitäänkö päivässä parissa vai vaatiiko useammankin.
Mutta kun hätä on suuri ja tuskallinen, on sentään aina apukin lähellä. Emmehän me täällä napapiirin tuntumassa sadan tai parinsadankaan kilometrin välimatkaa osaa pitää kovin pitkänä. Apu tässä tukalassa tilanteessa oli kiireellisen puhelinsoitin takana. Tarvitsi vain saada langan päähän Antti Laakso Kemijärveltä. Ool rait, elämä aikoi taas vähän hymyillä.
Ei tämä ole ensimmäinen kerta Koillissanomain viisitoistavuotisen historian aikana, kun jouduimme turvautumaan naapuriapuun. Koillissanomia on aikanaan painettu Rovaniemellä ja monen vuoden ajan Oulussa. Ei silloinkaan ollut koskaan muita hankaluuksia kuin matkan pituus. Nyt on käyty myös Kemijärvellä. Vaikka tällainen vaihtelu ei varsinaisesti virkistä, merkitsee se kuitenkin jälleen yhtä uutta elämänkokemusta. Se on tässä kaikkein parasta, että saa todeta: silloin kun itse olet voimaton, hyvä kanssaihminen auttaa.
KOILLISSANOMAT 7. 2. 1965