Oulussa on elämän makua

Helatorstaina oli Oulussa monenlaista juhlaa ja touhua. Kävin katsomassa. Päiväseltään vain. Ja vierailin - tosin liian juhlallinen sanonta - sanonta - samalla parissa perheessä. Kummassakin on kummityttö, Anne ja Maari. Kummipoika Seppo jäi tapaamatta tällä kerralla. Seppo on tullut ylioppilaaksi. Ennustan, niin käy aikanaan myös Annelle ja Maarille. Muuta siihen on muutamia vuosia aikaa.

Oulussa näytti olevan tavallista vilkkaampi pyhäpäivä. Siellä oli vieraita muualtakin kuin Kuusamosta. Aina Helsingistä. Mutta kaupungin asukkaat olivat tietysti tavallista lukuisammin ulkona. Siihen heitä tuskin houkutteli pelkkä ilma. Helatorstain sää hytisytti Oulussakin ulkona liikkujia, varsinkin seisoskelijoita.

Katujen varret olivat väkeä tungokseen puolen päivän jälkeen. Raatin urheilukentällä sitä on melkoinen läjäpää. Tämä osa seurasi kaupungin ympärijuoksua, jossa kaupunkilais- ja maalaispojat mennä hilpottelivat toisiaan pakoon tai toisiaan takaa-ajaen vähissä vetimissä. Urheiluhousut, paita ja piikkarit tai kumitossut. Mutta juoksipa muuan viestinviejä lakkipäässä ja kintaat kädessä.

Vakavahenkisin väki riensi aamupäivällä tuomiokirkkoon. Se täyttyi ääriään myöten. Siellä asetettiin uusi piispa virkaan - Hannes Leinonen. Olen hänet kerran tavannut. Hän toimi silloin Kuusamon seurakunnan vt. kirkkoherrana. Se oli siihen aikaan, kun Koillissanomat perustettiin. Hannes Leinonen luki silloin väitöskirjansa korrehtuureja.

Radion ja television väkeä Oulussa oli parisataa henkilöä. Niin minulle sanottiin. Toisin näin vilaukselta vain yhden, Pekka Lounelan. Oulussa vietettiin radion ja television päivää. Puistossa, missä ohjelmia kuvattiin ja nauhoitettiin, parveili runsaasti iloista ja uteliasta väkeä. Se varmaan tunsi jollakin tavalla olevansa polttopisteessä. Vaikka vain harvat pääsivät kuvaruutuun tai saivat ääntänsä nauhalle.

Sunnuntai-illan tv-ohjelma Oulussa - katselin sen kaupungissa ennen kotimatkalle lähtöä - oli sävähdyttävän hyvä ja osin oivallisen halkinainen. Ensin kuvattiin idylli-Oulua, se varmaan lämmitti monen paljasjalkaisen sydäntä. Mutta sitten alkoivat ikään kuin ankarat merenaallot roiskia kallioista rantaa vasten. Siirryttiin nykypäivään.

Oulun kirjailijat Lauri Kokkonen, Anu Kaipainen ja Erno Paasilinna julistivat huomispäivän sanomaa. Maisteri Atte Kalajoki puolusti vanhoillisten viimeisiä linnakkeita. Hieman epätoivoisin äänenpainoin. Tätä Oulun kultturellien yhteenottoa voisi verrata Cassius Clayn ja Sonny Listonin äskeiseen kohtaukseen, joka oli 'maailmantapahtuma'. Sitä seurattiin nyrkkeilyn ihailijain ja vastustajain leireissä. Kaikki tunsivat saaneensa liian vähän. Vain 60 sekuntia ja kaksi kunnon iskua. Nuoret kultturellit eivät tosin tanssineet kuvaruudussa, kuten Cassius. Mutta pistivät kuin mehiläinen. Jussi Suomalaisen kuvaus Taivalkosken tukkijoelta oli elämää.

Yliopisto on tuonut Ouluun parituhatta opiskelijaa ja yli 50 professoria. Muutkin merkit viittaavat siihen, että Oulusta saattaa vähitellen tulla nykyaikainen kulttuurikaupunki. Vielä tällä hetkellä Oulua on kuitenkin vaikea pitää muuta kuin leikillä Pohjolan Pariisina.

KOILLISSANOMAT 29.5. 1965


© Copyright 2021 ReinoRinne.fi