Viidestoista pyydys

Jouduin eilen tenttiin 'kuopuksen kyselytunnilla'. Hän oli saanut koulussa tehtävän kirjoittaa vihkoonsa kalanpyydyksiä.

- Luettele kalanpyydyksiä, sanoi koululainen.
- Verkko, katista, rysä....
- Ne mulla on jo.
- Uistin, pitkäsiima, onki...
- On nekin.
- Iskukoukku, haavi, oottokoukku.
- Oottokoukku? Mikä se on?
- Pitäisi kai sanoa 'odotuskoukku', mutta ei kukaan niin sano. Se on liian juhlallista.
- Minulla on pohjaonki. Onko se sama?
- Melkein. Vaikka kyllä oottokoukun voi laittaa vesiväljöönkin.
- Vesiväljöön?
- Pinnan ja pohjan välille jollekin korkeudelle tai johonkin syvyyteen.
- Muistatko vielä?
- Harrilauta, virveli, atrain.
- Ne on.
- Kaikkihan sinulla on.
- Harppuuna, lisäsi koululainen. Etkö sitä muistanut?
- En. En ole sitä joutunut koskaan käyttämään. Mistä sinä sen sait?
- Telkkarista. Sanotaan se kirjassakin.
- Entäpä sitten?
- Ei mulla muuta ole. Jokohan ne on kaikki?
- Taitavat olla.
- Neljätoista. Vähän niitä on.
- Eiköhän siinä ole tarpeeksi. Kyllä niillä vain kalat vedestä lähtevät. Tosin sinulta vielä yksi puuttuu.
- Mikä se on?
- Kateus.
- Kateus? Millainen se on? Mistä aineesta?
- Aineettomasta aineesta. Mutta se on tehokas pyydys. Jos ei millään muulla konstilla jostakin vesistöstä kaloja saada aivan yhdettömiin pyydetyksi, niin varmasti onnistutaan, kun pannaan kateus asialle, potketaan senniminen nuotta veteen.
- Narraat.
- En narraa. Totuus se on. Synkeä totuus. Kateus vie kalat vedestä.
- Panenko minä sen tähän vihkoon?
- Pane pois.
Se on sitten viidestoista.

Julkaistu Koillissanomissa 27. 04. 1968

HUOM! Kuopuksella Kitkalainen tarkoittaa Ristoa, jonka kotitehtävästä pakinassa on kysymys. Kun opettani Aino Jaakkola tunnilla kysyi mitä pyydyksiä olimme muistaneet, mainitsin hänelle tuon viidennentoista. Opettaja ei ollut lainkaan kartalla mistä oli kyse. 
- Risto 

© Copyright 2021 ReinoRinne.fi