Kolme retkeä pohjoiseen

Villiinnyin tässä viikon sisällä retkeilemään oikein vimmatusti. En minä mitään kaukomatkoja tehnyt - vain yksi noista kolmesta ulottui naapuripitäjään 120 km päähän.

Helatorstaina olin Kuusmaon kunnan matkailulautakunnan inspiroimalla retkellä. Laskimme kaksi venettä Kallungin kylän Suorajärvestä Aventojokea alas. Ai-jai kun se oli mukavaa! Oikein heräsivät kymmenien vuosien takaiset tukkilaismuistot elävinä mieleen.

Mitään juhlaa ei Aventojoen lasku ollut. Joki on koskinen - ylen koskinen. Ja vettä vähän. Useimmissa venettä oli sauvottava ja vedettävä alaspäin. Pahimmissa paikoissa laskimme veneen suopungin avulla. Poromies Kalle oli ottanut suopungin mukaansa ja se oli viisaasti tehty. Suopunkia tarvittiin. Hikistä ja voimienkin päälle käypää hommaa veneiden haalaus oli, mutta siitä huolimatta ja osaksi juuri sen vuoksi ylen mukavaa. Ja ne maisemat! Kelpaa siellä retkeilijän retkeillä! Veneiden mukana meitä oli viisi - Pekka, Aukusti, Osmo, Alli ja allekirjoittanut. Essa pilkoitti punamullalla polun Ollilan takaa Sallan tiestä Ristikalliolle, jonne hän oli saapunut monta tuntia ennen kuin me koskenlaskijat (joille sattui semmoinen vahinko, että toinen vene täytyi jättää välille, kunnes se korjataan. Huom! Se ei rikkoutunut taitamattomuutemme tähden! Mutta vahinko sattuu varmallekin ja käy viisaskin vipuhun . . .) Ristikallio - mikä mahtava paikka. Ken ei ole siellä käynyt, hän sonnustautukoon retkelle. Sinne pääsee äsken mainittua Essan pilkottamaa polkua, mutta myös Käylän-Liikasen tiestä Kiutakönkäältä Taivalkönkäälle merkittyä pilkotusta, jonka merkinnän tekivät Runsulammille asti samana päivänä Kalle ja Veikko. Taivalkönkään ja tämän lammen välin pilkoittivat Essa ja Osmo marssiessamme joukolla Taivalkönkäältä Kiutakönkäälle. Aamukuudelta yö yhteen olimme melkeinpä aliomaa menossa. Tavallinen retkeilijä ei tietysti pidä kiirettä eikä ole syytäkään - esimerkiksi tuolla reitillä on niin paljon nähtävää ja koettavaa, ettei tosiaan kannata hoppuilla.

Sunnuntaina olin Essan, Kallen ja Karin kanssa ensin Kiutakönkäällä, tuolla Kuusamon valtiaskoskella, joka on niin komea, että sitä kannattaa tulla katsomaan ja sen alta lohia onkimaan aina Englannista ja Amerikasta asti. Kiutakönkään kupeella on nyt varsin komea ja kookas kämppä. Siinä vain passaa asua. Samalla sunnuntaisella retkellä laskimme Käylänkosken perämiehenä maankuulu koskenlaskija Käylän Iikka. Sen jälkeen soutelimme nelisin Vähä Käylän niskalle. Kenties olisimme laskenut tuon samoin kuin sitä seuraavat Väärä-, Peura- ja Saarikosket, ellei meidän jo samana iltana täytynyt tuoda vene takaisin Käylän rantaan. Kävimme matkalla aina Harjakoskella, jonka niskalla oli toinenkin matkailulautakunnan vene. Komeata, suurenmoista on Kitkajoen uoma koskineen ja suvantopaikkoineen. (Tukkiyhtiö vain saisi siivota latvukset ja muut viimetalviset hakkuujätteet polulta - ruma latvus oli takertunut myös keskelle Harjakosken komeata alajuoksua).

Kolmannen matkan tein tiistain-keskiviikon yönseutuna Sallaan, jonne avattiin uusi jokapäiväinen postiautolinja. Sallan tie on varsin hyvä ja sen varrella on monia kauniita paikkoja - erikoisesti haluan mainita Sallan puolella Kaunisharjut. (Siinä olisi matkailumajan paikka!) Niiden lähettyvillä ovat Sallan komeimmat tunturit - Sallan Pyhät ja Ruuhitunturi. Uusi Sallan kirkonkylä näyttää komeimmalta juuri Kuusamosta tultaessa. Varmaan Sallakin alkaisi saada matkailijoita, mutta sen kirkolla ei ole matkailijalle yöpymismahdollisuuksia - reppuretkeilijä voi tietysti painella metsään ja yöpyä teltassa tai nuotiolla.

Kuusamo-Sallantien varrella näkee tämän tästä kesäteloille korjaamattomia lumiaitoja. Ne rumentavat monta muutoin verratonta maisemanäkymää. Pitäisi olla varaa korjata ne kesäksi pois.

KOILLISSANOMAT 4 .6. 1954