85 vuotta tuli eilen kuluneeksi erään Kuusamossa pitkän aikaa vaikuttaneen merkkimiehen syntymästä.
Tämä mies - hän elää yhä keskuudessamme - on vieläkin niin fyysisesti kuin henkisesti kopillaan (käytän tätä sanaa mieluimmin kuin kulunutta ja tavanomaista häpinää sielun ja ruumiin voimista). Onhan tuo täällä paljon kotoisampikin Mies, josta tässä on kysymys, on eräs Kuusamon kansanopastuksen uranuurtajia.
Katekeetta Viktor Eevert Rautanen.
Niihin aikoihin, kun hän Kuusamon ja Posion väljillä kolkilla aloitti opetustoiminnan kiertäen karttakeppeineen, kirjoineen ja muine pakostakin varsin vähin opetusvälinein tiettömästä kylästä toiseen, oli nykyisin niin taaja ja laaja, korkealla kohoava ja syvälle poraava kansakoulu näillä main sangen monelle kouluikäiselle kerta kaikkiaan saavuttamattomissa. Oli kyläkuntia, joissa ei ollut kansakoulua.
Mutta olipa edes - eikä niissä oloissa suinkaan merkitykseltään vähäinen - kiertokoulu, jota piti jämerä katekeetta. Jämerän tekoista, tervaskannon oloista miestä siinä tarvittiinkin. Eivät opettajan asunto-olot eivätkä matkat pitäjällä suinkaan olleet nykyisenkaltaiset. Sen tietää jokainen vähintään 40 vuotta sitten täällä syntynyt ja täällä olemaan joutunut. Mutta jämeräpartaisuutta vaadittiin opettajalta myöskin ja ehkä ennen kaikkea varsinaisessa koulutyössä, joka kussakin kylässä oli lopetettava heti sen jälkeen, kun siinä oli päästy jonkinlaiseen alkuun - neljän tai kuuden viikon kuluttua. Sitten taas kimpsut kasaan ja toiseen "koulupiiriin", jossa jälleen kaikki oli aloitettava alusta...
Luulen, että minulla on vanhana kiertokoululaisena ja nimenomaan Viktor Eevert Rautasen oppilaana jonkinlainen mahdollisuus käsittää nyt jälkeenpäin, ettei katekeetan tehtävä suinkaan ollut helpoimpia eikä mukavampia. Kyllä siellä oppilasjoukossa oli jos minkälaista jukuripäätä, valtaosa sellaisia vesoja, jotka eivät niin millään olisi vääntyneet ottamaan vastaan oppia, vaan joiden kalloon sitä oli melkoisella väkipakolla yritettävä takoa. No, saattoihan joukossa olla helpompiakin tapauksia, mutta mikäli oikein muistan, niin ei niitä ollut monta ainakaan siinä "koulupiirissä", jossa minä aikanaan V.E. Rautaselta opinsiemeniä sain. Emmeköhän olleet melkoisia Jukolan veikkoja enimmiltään.
Oli siinä tosiaan koulumestarilla materiaali. Kyllä hän oli kivisen mäkipellon raivaaja.
Mutta mikä onni, että siiten aikaan ole edes sen verran koulutointa tämänkin pitäjän (joista sitten on tullut kaksi) syrjäpuolilla. Vaikka koulumestari ehkä monestikin joutui muistamaan jonkin aikaisemman polven ajattelijan viisauden: "Kenelle jumalat ovat vihastuneet, hänet he ovat panneet opettajaksi" - vaikka Kuusamon ja Posion korpikolkan kouluttaja ehkä hyvinkin monesti muisti nuo sanat, niin ehkä hän sittenkin sentään joskus rohkeni vähän valoisamminkin asiasta ajatella. Syytä siihen sentään joka tapauksessa oli.
Kun näin jälkeen päin asioita katsellaan, niin onpa sanottava: mikä onni, että edes katekeettakoulu tuiki tiedon ja henkisen taidon valoa sielläkin, missä muutoin siinä suhteessa vallitsi sakeahko pimeys.
Rohkenen esittää kaikkien V. E. Rautasen entisten oppilaiden puolesta hänelle parhaimmat kiitokset siitä työstä, jota hän yhdessä muiden katekeettojen kera hajalleen levitetyssä rintamassa uupumattomana teki. Se oli uranuurtajan työtä. Vaikka uraa ehkä ei näyttänyt ensinkään tulevan, urkeni sitä sentään kuitenkin. Myöhemmillä opinojan kaivajilla on sitten ollutkin paljon helpompaa.
KOILLISSANOMAT 13.4.1955