Koskisoturi ja elämänkentän suojelija
Helmikuun 6. päivänä kuoli Kuusamossa kirjailija, päätoimittaja Reino Rinne. Hän oli kuollessaan 88-vuotias.
Useimmille eteläsuomalaisille Reino Rinteen nimi on luultavasti vieras ja hänen elämäntyönsä tuntematon. Näin lienee, vaikka tiedän, että Forssasta löytyy ainakin yksi luonnon ja kirjallisuuden ystävä, joka on kerännyt kokoelmiinsa kaikki Rinteen julkaistut teokset.
Päätalonsa tarkkaan lukeneet saattavat muistaa, että Kalle Päätalo ja Reino Rinne julkaisivat yhdessä kirjan Koillismaa kuvina. Taivalkoskelaista Päätaloa ja Posion Suonnansaaressa syntynyttä Rinnettä yhdistivät kotiselkosten lisäksi myös karut ja köyhät lähtökohdat, joista huolimatta molemmat sinnittelivät ja ahkeroivat itsensä tunnustetuiksi kirjailijoiksi ja Oulun yliopiston kunniatohtoreiksi.
Kuusamon, Posion, Pudasjärven ja Taivalkosken muodostamaa maankolkkaa nimitetään nykyisin sujuvasti Koillismaaksi. Usein luullaan, että nimitys olisi Kalle Päätalon alulle saattama. Iijoelta etelään –kirjassaan Päätalo kuitenkin antaa kunnian kirjailijaveljelleen, joka otti nimen käyttöön perustamassaan Koillissanomat -lehdessä.
Reino Rinteen elämäntyön laaja-alaisuutta voinee parhaiten valaista vertaamalla häntä kahteen lounaishämäläiseen merkkimieheen, Esko Aaltoseen ja Torild Branderiin. Aaltosen tavoin Rinne oli monipuolinen kulttuurivaikuttaja ja kotiseutunsa tinkimätön puolestapuhuja.
Suomalaisen luonnonsuojelun historiassa Reino Rinne on Branderin lailla uranuurtaja ja ennaltanäkijä, joka ymmärsi luonnon vaalimisen merkityksen jo vuosikymmeniä ennen kuin luonnon- ja ympäristönsuojelusta tuli puolue- ja periaateohjelmien vakiofraaseja.
Näkyvimpänä saavutuksena Rinteen työstä voidaan pitää Kuusamon koskien suojelua. Kaikki Kiutakönkään, Jyrävän ja muiden sikäläisten koskien alkuvoimaa ihailleet voivat mielessään kiittää Reino Rinnettä, joka päätoimittajan paikaltaan johti puolustustaistelua voimayhtiöitä vastaan.
"Ajattele globaalisti, toimi paikallisesti" luonnehti Reino Rinteen toimintaa jo ennen kuin se kiteytyi vaihtoehtoliikkeiden ohjenuoraksi. Voimakkaana ja jyrkkänäkin luonnon puolustajana Rinnettä on usein verrattu Pentti Linkolaan.
Toisinajattelijat eivät ole samanlaisia. Linkola itse kiteytti eron seuraavasti: "Kun luen ja näen, että Reino Rinteeltä puuttuu minun katkeruuteni ja kireyteni, minun ja monen muun pohjimmainen epätoivo, etsin selitystä muualtakin kuin persoonallisuuden eroista – tahi siitä, että Rinteen lähtökohdat ovat juurevammat, kauempana niissä ajoissa menneisyydessä, jolloin ihmisyksilö tiesi paikkansa. Luulen, että Kuusamon koskisodan voitto selittää jotakin. Se antaa Rinteen omassa elämänympäristössä viheliäisyyden keskellä voimaa ja optimismia - siinä, missä minä useimpien luonnonsuojelijoiden tavoin olen hävinnyt kaikki taisteluni."
Reino Rinne oli tarvittaessa vanhatestamentillisen kiivas ja ankara julistaja. Toisaalta Rinne oli avarakatseinen humanisti, "suuri henki", kuten Linkola hänet määritteli. Kirjassaan Sopusoinnun tie Rinne luonnehti itseään ja elämänkatsomustaan:
"… En halaja paluuta takaisin luontoon – alkeellisuuteen, tietämättömyyteen – vaan tiedon avaruuteen, näkemyksen humaanisuuteen. Kaipaan rauhanomaisen rinnakkaiselon palauttamista ihmisen ja muun luonnon välille. Takaisin luontoon ihmissuku ei voi enää palata: luontoa riittäisi tuskin viidennekselle. Kuulun siihen lukumääräisesti niukkaan vähemmistöön, jonka ensisijaisena harrastuksena on luonto – luonnonsuojelu. Pidän sitä elämänsuojeluna.
Rakastan maata. Tätä maata. Hyväilen jokaista puuta, jokaista kukkaa – katseellani, henkeni sormilla. Jokaiselle elävälle olennolle ajattelen onnea."
Ilkka Kononen
Forssan lehti, tiistaina 26 helmikuuta 2002