Seuraavat artikkelit on julkaistu Koillismaan Luonto ry:n julkaisemissa Kuusamon Kosket - lehdissä.
N:o 1 lokakuu 1979 ja Kuusamon Kosket II, vuosi 1980. 

Taistelua jo ennen isojaon valmistumista

Isojaon lähestyessä loppuaan kehkeytyi suoranaista taistelua siitä, saavatko kuusamolaiset manttaalin omistajat yhteismetsäpalstoihinsa Pohjois-Kuusamon koskialueet, vai jäävätkö ne osaksi tai kokonaan valtionmaalle, jolloin ne voitaisiin - niin kuin valtion hallinnon taholta annettiin ymmärtää - luonnonsuojelun nimissä rauhoittaa. Valtio ei kuitenkaan toiminut yksiselitteisesti koskien suojelun toteuttamiseksi; osa valtion hallintoa ajoi koskien erottamista valtion alueille nimenomaan siinä tarkoituksessa, että ne voitaisiin valjastaa valtionyhtiön toimesta voimatalouden palvelukseen.

Koskista taisteltiin sekä kulissien takana, että julkisuudessakin jo ennen kuin ratkesi, kenen maiden halki ne tulevat virtaamaan isojaon tapahduttua. Jo tässä vaiheessa olivat voimatalouden sormet pelissä ja valtionjohtoisen Imatran Voiman sekä yksityiskapitalismia edustavan Pohjolan Voiman intressipiirit alkoivat hahmottua.

Valtionjohtoisen voimayhtiön kannalta nähtiin luonnollisesti edullisempana tilanne, jossa kosket jäisivät suoraan valtiolle. Sen sijaan Pohjolan Voima laski, että sillä ei ollut mitään muuta mahdollisuutta päästä käsiksi Kuusamon vesivoimiin kuin että kosket isojaossa lankeaisivat talollisten hyväksi. Tästä syystä PV tuki talonpoikain taistelua koskien saamiseksi manttaalinomistajain yhteismetsäpalstaan.

"Salomonin tuomioksi" luonnehditulla päätöksellään maanjako-oikeus jakoi 16.4.1955 Kuusamon kosket siten, että Oulangan könkäät jäivät valtion ja Kitkajoen kosket yksityisen alueeseen. Kitkajoen yläjuoksu Juumaa myöten oli jo aikaisemmin erotettu yksityisten palstoihin, ja siitä osin voimayhtiöt olivat aloittaneet osuuksien ostotoiminnan jo aikaisemmin.

Myös yhteismetsän osuuksia ryhdyttiin ostamaan ennakkojaoilla. Yhtiöiden kilpajuoksussa tapahtui siten vilppilähtö, joka enteili sapekasta taistelua myöhemmässä vaiheessa. Mikäli kaikkia toimenpiteitä yhtiöt suorittivat jo ennen maanjako-oikeuden päätöstä ja mitä kiireisesti sen jälkeen, sitä ei ole yksityiskohtaisesti julki selvitetty, mutta tutkimus aikanaan tuo varmaan siihenkin lisävalaistusta.

Koko koskisodan monivaiheinen historia ei selviä muutaman gradun (opiskelijatutkielman) puitteissa, kuten on ylimalkaisesti huitaisten arveltu; koskisodan syyt ja seuraukset ovat vähintään väitöskirjan aihe. Toivottavasti käynnissä oleva Turun yliopiston tutkimus johtaa pitemmällekin kuin vain aineiston keruuseen ja tallentamiseen, joka tietysti sekin on tärkeä tehtävä eikä suinkaan liian aikaisin käynnistynyt.

Sampo luultiin saatavan

Kuusamon kosket olivat poikkeus kaikkien maamme koskien joukossa. Ne kiehtoivat aivan erityisesti myös koskirakentajia, taloudellisin laskelmin operoivia teknokraatteja. Tuntuu siltä kuin nämä maineikkaat erämaaputoukset olisivat erikoisesti haastaneet koskien vangitsijoitakin; luonteensa ja tehtävänsä mukaisesti nämä eivät voineet pitää edes mahdollisena rauhanomaista rinnakkaiseloa koskien kanssa. Voimarakentajille kosket lauloivat taisteluhaastetta ja nämä ottivat sen vastaan.

Kuusamon erämaakosket, joilla oli näkijöitä ja kokijoita, tuntijoita ja ystäviä ulkomaalaistenkin joukossa, kiehtoivat tietenkin suomalaisia luonnonystäviä. Voimaton - nimenomaan taustavoimaton - valtion luonnonsuojelun valvoja yritti parhaansa, samoin tiedemiehiin ja muihin oppineisiin nojaava mutta kansan keskuudessa vieroksuttu luonnonsuojeluliike. Todella merkittävä vaikutusvoima siltä taholta kuitenkin lähes tyystin puuttui. Koskisodan kynnyksellä ja sen puhjettua täytyi jokaisen realistisesti
asioita pohtivan ja päättelevän pitää erämaakoskien - nimenomaan yhteismetsän läpi virtaavan Kitkajoen koskien pelastamista utopiana.

Kuusamolaiset - talolliset ja mökkiläiset, työläiset ja toimihenkilöt, itselliset ja yksityisyrittäjät, kansa laidasta toiseen - olivat isojaon edistyessä virittyneet toiveisiin paremmasta tulevaisuudesta, aineellisesti valoisammasta huomispäivästä. Se ei ollut kummeksuttavaa eikä perusteetonta. Oli koettu sodat monine evakkotaipaleineen, kauhut ja kärsimykset; sota oli lopulta pyyhkäissyt lähes kaiken ihmisten rakentaman ja aikaansaaman niin Kuusamon kuin Posion alueelta. Lisäksi sota oli lohkaissut ison alueen ikivanhaa Kuusamoa naapurivaltakunnalle. Muistettiin sotia edeltäneiden aikojen puutteet ja taloudelliset ahdingot ja
jälleenrakennuskauden lähes ylivoimaisia ponnistuksia vaatineet vuodet.

Uupunut ja ylimuistoisen kauan parempaa odottanut kansa näki isojaon tuovan metsien vapauttamisen muodossa - sitä ennenhän ne olivat käytännöllisesti katsoen hakkuukiellossa - uuden aikakauden omalle kamaralle. Se mitä koskista ja vesivoimasta luvattiin - ikuisen onnen Sampo tänne ollaan saamassa! - tuntui sadunomaiselta.

Mitalin toista puolta ei edes vilkaistu

Voimayhtiöt otettiin Kuusamossa vastaan ystävinä, hyväntahtoisina auttajina, entisestä matalapaineesta pelastajina, uuden ajan airueina, tulevan hyvinvoinnin mahdollisuuksien luojina. Jos jompikumpi yhtiö olisi tullut yksin, Kuusamon koskia ei enää olisi ja ylisen Koillismaan vesistömaisema kokonaisuudessaan pelkkä raunio; Kuusamo ei vetäisi 300.000 matkailijaa vuodessa, - hyvä jos 30.000. Eikä entisten kuusamolaisten ja entisten posiolaisten lukumäärä olisi pysähtynyt edes niin siedettäväksi kuin mitä se on nykyisin, jos Kitkan ja muiden suurten järvien rannat olisivat romuttuneet.

Mutta siihen aikaan juuri kukaan ei tiennyt, mitä vesivoiman vangitseminen keskimäärin ja varsinkin ankarimmillaan merkitsee. Kukaan ei pystynyt ennakoimaan tulevia tilanteita. Näkemään tulevaisuuteen niin sanoakseni sielun silmillään. Ehkä joita kuita sellaisia oli, jotka mietiskelivät, mitähän mahtaa olla mitalin toisella puolella, mutta sellaista ei voinut julki puhua, sellaiset "mölyt oli paras pitää mahassaan". Koillissanomat, jonka tulevaisuuden tehtävänä oli taistella "henkeen ja vereen" koskien ja vesistömaiseman säilyttämisen puolesta, olisi halveksinut elämäänsä ja ajautunut kohti itsemurhaa, jos se olisi koskisodan tulien syttyessä ryhtynyt "donkihottemaisesti" taistelemaan koskien luonnontilaan jättämisen puolesta.

Koillissanomien lukijat ja tukijat olivat koillismaalaisia, eivät eteläsuomalaisia korkean tason luonnonsuojelijoita, jotka eivät olisi voineet, jos nyt olisivat tahtoneetkaan, panna rikkaa ristiin Koillismaan oman lehden puolesta.

"Ilmaista rahaa virtaavasta vedestä"

Kilpaosto muuttui toukokuun 1955 aikana suoranaiseksi sodaksi kahden arvovaltaisen suuryhtiön kesken. Sivustaseuraajasta se saattoi tuntua uskomattomalta.

Tiedetään kuitenkin, on nähty, kuultu ja koettu, että juuri mitkään keinot toisen osapuolen mustaamiseksi ja kilpaostossa voittamiseksi, verenvuodatusta lukuun ottamatta, olivat käyneet luvallisiksi. Toinen yhtiö suostutteli kuusamolaisia isäntiä ja emäntiä vahvan oluen voimalla - sellaista ei siihen aikaan maksusta tarjoiltu Kuusamon ravintoloissa. Toinen yhtiö maanitteli kuusamolaismaalaisia namusilla, karamelleilla ja kahvipaketeilla, joita jaettiin eri kylillä kauppaliikkeissä tai muissa huoltopisteissä, mutta sama yhtiö voiteli kyllä ainakin suurta tukimieskaartiansa myös väkevillä viinaksilla, joita lennätettiin kelirikon vuoksi helikopterilla Kajaanista.

Helikopterilla lennettiin muutenkin Kuusamon ilmatilassa. Kun sen aikaiset tiet olivat kelirikon vuoksi tavallisilla autoilla lähes kulkukelvottomia, keksi Imatran Voima ryhtyä tekemään koskikauppamatkoja pitäjän eri puolille helikopterin avulla luodun ilmasillan välityksellä. Pohjolan Voima puolestaan vuokrasi kaikki Kuusamon taksit, maksoi niille, jotta ne seisoisivat paikallaan lähtemättä kenenkään muun asialle pitäjän eri puolille - sinnekään, minne olisivat kelirikon aikana päässeet.

Huhukampanja kuusamolaisten keskuudessa oli vallan valtava. Ihmisiä peloteltiin tekemään kaupat heti eikä viidestoista päivä, sillä muuten "ilmaiset rahat" jäisivät saamatta. Puhuttiin todenteolla ilmaisesta rahasta, taivaan lahjasta, joka maksettiin "virtaavasta vedestä". Mitään muuta ei - puheiden mukaan - ostettu, kun virtaavaa vettä. Kauppakirjat eivät olleet kauppakirjoja, ne olivat salaperäisiä valtakirjoja, joiden perusteella yhtiön miehet voivat käyttää myyjän puhevaltaa ja omistusoikeutta hyväksi sangen venyvällä tavalla.

Rahaa käyteltiin ja näyteltiin paljon. Kuusamolaiset eivät olleet tottuneet suuriin seteleihin. Itse asiassa kaikki oli kuitenkin näyttelemistä, teatteria. Setelit olivat siihen aikaan suuria ja niitä piti olla kosolti - markkahan myöhemmin supistettiin yhteen sadasosaan. Ostoasiamiehillä oli salkut pullollaan, joku kantoi seteleitä repussa sivukylille. Pidettiinkö rahoista kovin tarkkaa kirjaakaan, saattoi epäillä. Joka tapauksessa tässä sodassa otettiin niiltä kuusamolaisilta, jotka taipuivat myymään koskiosuutensa - kaikkihan eivät suostuneet milloinkaan - omaisuutta ja ikuisia oikeuksia todella pilkkahinnalla: nykyrahassa saattoi tulla 300:-, 400:-, 500:- markkaa taloa kohti. Kokonaisuudessa yhtiöt käyttivät myöhemmin ilmoitettujen lukujen mukaan noin 300 miljoonaa vanhaa markkaa osuuksien ostoihin. Myöhemmin on nähty julkisuudessa summa 380 mmk, jossa 80 mmk lisäys saattaa olla asiamiespalkkioita ja pientä lahjontaa.

Nykyihmisen on huomattava, että silloiset sadat miljoonat ovat nykyrahassa pelkkiä miljoonia. Jos yhtiöt käyttivät koskiosuuksien hintoihin ja kuluihin 3,8 miljoonaa nykymarkkaa, niin eikö se ole hävettävän vähän! Yhtiöiden olisi tarvinnut käyttää tuskin kahta miljoonaa markkaa, jos hintataso olisi pysynyt alkuperäisenä. Mutta yhtiöthän ryhtyivät sodassa kilpailemaan myös sillä tavalla, että ostivat tilallisilta toiseen kertaan osuudet, jotka oli ensin myyty toiselle yhtiölle. Uusi ostaja sitoutui purkamaan aikaisemmat toisen yhtiön kanssa solmitut kaupat ja hoitamaan tilallisen saaman rahan takaisin. Toiskertaisia kauppoja syntyi, koska maksettiin korkeampi hinta. Mutta yhtiöt lähtivät kolmannellekin kierrokselle! Kahteen kertaan tehtyjä kauppoja purettiin ja solmittiin taas uusia. Hullumpaa showta saattaa tuskin järkevien ihmisten hoitamassa järkevässä talouselämässä kuvitella.

MANTTAALIKUNTA JARRUTTELI

Turhaan Kuusamon manttaalikunnan edustajat yrittivät hillitä yhtiöitä sotaisassa kilpailussa. Manttaalikunnan toimesta saatiin solmituksi juhlallisesti allekirjoitettu välirauha, mutta ennen pitkää yhtiöt sen julkisesti rikkoivat ilmoittamalla sanomalehdessä, että ostot jatkuvat.

Manttaalikunta yritti jarruttaa päätöntä osuuksienmyymistä ja pyrki siihen, että koskiosuudet olisi kaupattu edullisimmalla mahdollisella tavalla jommallekummalle rakentajayhtiölle yhteismyyntinä. Siitä ei kuitenkaan tullut mitään. Manttaalikunnan toiminta kuitenkin härästytti eräitä yhteismetsän osakkaita odottamaan ja pidättymään kaupanteosta. Siinä mielessä manttaalikunta kyllä edesauttoi koskien säilymistä.

Kuusamon kunta oli omaksunut kannan, jonka mukaan koskien rakentaminen oli ainoa vaihtoehto, mutta kunnan johdossa oli omia miehiä kummallakin voimayhtiöllä. Kunta odotti kärsimättömänä rakentamisen aloittamista.

Koillissanomat, niin kuin muuallakin ilmestyvät lehdet, seurasi aika ajoin päivästä päivään sodan tapahtumien kulkua. Tutkimalla tarkoin sen aikaista paikallista - osin muutakin - julkista sanaa on mahdollisuus päästä melko hyvin perille sotakevään 1955 ja myöhemmän sota-ajan vaiheista. Tässä valitettavasti ei ole tilaa yksityiskohtaisemmalle selostukselle.

Koskisota isojaon iso kylkiäinen

Kuusamon koskisota leimahti liekkeihin keväällä 1955. Mutta yhteenottoon johtanut kehitys lähti käyntiin 1950-luvun alussa mittavan isojakotapahtuman vierähtäessä liikkeelle. Koskisota on tavallaan isojaon kylkiäisiä, kuten myös ylitse Koillismaan ikimetsien "uudistaminen", joka on tuottanut aineellista hyvinvointia, mutta myös laajoja "ikimetsättömiä" alueita; monista metsäisistä vaaroista tekotuntureista ja komeista männikkökankaista raiskioita, joiden toivotaan joskus uudelleen kunnolla metsittyvän. Koillismaan arktisluontoisessa ilmastoissa se ei kuitenkaan näytä olevan niin varmaa kuin metsäauktoriteettimme ovat kuvitelleet.

Kuusamon ja Posion isojaon kylkiäisiin kuuluu lisäksi kalavesien hallinnon hajauttaminen, vesien jako ja kalastuskuntien perustaminen, josta piti olla seurauksena kalavesien käytön ja hoidon järkiperäistäminen, mutta josta seurasikin entistä villimpi kilpapyynti ja kalakantojen tuho. Tai vaihtuminen arvokalakannoista risukalakantoihin.

Mutta nämä ja muut isojaon kylkiäiset ovat sen verran eri asioita, vaikka kuuluvatkin samaan luontokokonaisuuteen kuin kosket ja vesistömaisema, että niiden tarkastelu tässä on sivuutettava viittauksella.

Koskisodan syitä on lähdettävä etsimään monien vuosikymmenien takaa, tämän vuosisadan alkupuolelta, jolloin ensi kertaa esitettiin luonnonsuojelualueen perustamista Kuusamoon Oulangan ja Kitkajoen alueellee. Mutta nähdäkseni alkusyitä on etsittävä vieläkin kauempaa, aina 1700-luvulta, jolloin Kuusamon alue sai pokkeuksellisen "itsehallinnon": Ruotsin valta solmi kuusamolaisten kanssa ns. nihtikontrahdin, jonka mukaan rajaseudun asukkaat sitoutuivat ylläpitämään itärajan puolustuksen ja huolehtimaan siitä. Vastapalveluna tai hintana valtiolta myönsi Kuusamon (johon pääosa nykyistä Posiota myös kuului) talonpojille ikuisen ilmaisoikeuden kaikkeen alueen luonnon nautintaan, metsiin ja kalavesiin. Nihtikontrahti näytteli kyllä koskisodassakin, niin kellastunut ja ajan hampaan järsimä kuin se paperi jo olikin, jonkinlaista osaa, kuten historiantutkimus varmaan aikanaan tulee toteamaan.

Isojaon edistyessä alkoi kuusamolaisten keskuudessa herätä pohdintaa siitä, mikä mahtaa olla Kitkajoen ja Oulangan koskien arvo siinä tapauksessa, että ne valjastetaan valtakunnan energiatalouden palvelukseen. Vesivoiman rakentaminen oli Pohjois-Suomessa lähtenyt käyntiin edellisellä vuosikymmenellä ja rakentajien taholta annettiin ymmärtää, että Kuusamon kosket kiinnostivat. Voimatalouden tahon kiinnostus sytytti kuusamolaisissa sellaisen palon ja kuvitelmien loimotuksen, että koskien kahlitsemisien myötä tulisi avautumaan mahtava hyvinvoinnin taivas, jossa köyhyyden ja niukan leivän päivien kurjat ajat olisivat vain ikuiseen unhoon vaipuvia muistoja.

Kosket pelastivat itse itsensä

Kuusamon koskien pelastuksen siemen sisältyi koskisotaan. Voisi päätellä, että Kuusamon kosket pelastivat itse itsensä komeudellaan, kiehtovuudellaan, erikoisuudellaan, kansallisella ja kansaivälisellä maineellaan. Kummankin suuren yhtiön johdossa oli henkilöitä, jotka tahtoivat kruunata koskien kahlitsijain maineensa vangitsemalla Kuusamon erämaakosket. Tämä on minun yksityinen ajatukseni, mutta rohkenen pitää sitä varsin tukevalla jalustalla seisovana. Missään tapauksessa Kuusamon koskilla ei ollut sellaista taloudellista eikä energiatuoton merkitystä, että se olisi ratkaisevasti vaikuttanut yhtiöiden kannanottoihin: ne oli saatava hinnalla millä hyvänsä.

Tietysti yhtiöt olivat muutenkin pahimpia toistensa kilpailijoita; oli eturistiriitoja, taloudellisia ja muita pyyteitä, joista ei voitu sopia neuvotteluin. Mutta nimenomaan Kuusamossa ristiriidat huipentuivat koskien erikoisuuden takia. Niistä ei voitu tehdä kompromissia. Niihin käsiksi pääseminen merkitsi vääjäämätöntä yhteenottoa.

Pian sen jälkeen, kun maajako-oikeus oli vastoin toimitusinsinööri Veikko Veijolan tahtoa, mutta uskottujen miesten mielen mukaisesti päättänyt sijoittaa Pohjois-Kuusamon yhteismetsäpalstan siten, että Kitkajokilaakso tuli kuulumaan sen alueeseen, yhtiöt ryhtyivät ostamaan koskiosuuksia yksityisiltä yhteismetsän osakkailta. Siitä muodostui ankara kilpailu, johon oli ennakolta varauduttu. Oli värvätty pitäjän eri puolille ostoasiamiehiä, kaikkiaan puolisensataa, joista suurin osa Imatran Voimalla.

Ei ollut mitenkään varmaa, että meneteltiin oikein ja laillisesti ryhtymällä ostamaan yksityisiltä yhteismetsän osakkailta koskiosuuksia, mutta yhtiöillä ei ollut aikaa ryhtyä odottamaan sen seikan selviämistä, onko laillinen myyjä yhteismetsän asioita hoitava elin, hoitokunta, jota ei ollut vielä nimetty ja joka sai lailliset toimintaoikeudet vasta myöhemmin, vai yksityisillä osakkailla. Mutta yhtiöt riskeerasivat ja ryhtyivät kaupantekoon siinä toivossa, että yksityiset osakkaat todettaisiin laillisiksi myyjiksi. Silloin voimassa olevan vesilain mukaan yhtiö, jonka hallussa olisi 2/3 koskiosuuksista saisi automaattisesti väliaikaisen rakennusluvan ja pääsisi valjastamaan koskia.

Hämminkiä - ajattelemisen aihetta

Toukokuun 24. päivänä Koillissanomat julkaisi "todellisen pääkirjoituksen", jossa yli etusivun menevässä otsikossa kysyttiin "Onko Kuusamon vesiosuuskaupoilla laillinen pohja?" Sivun mittaisessa artikkelissa yritettiin valaa öljyä laineille. Korostetaan sitä, että tässä täytyy olla kyse aivan erikoisen tavoittelemisen arvoisista omaisuuksista, kultakaivoksesta, josta sen valtaaja tulee hyötymään. Todetaan, että viime kahakassa maksettujen hintojen mukaisesti kuusamolaiset saisivat yhteismetsään sisältyvistä vesiosuuksista kaiken kaikkiaan 218.245.000 markkaa (nykyrahassa 2,1 mmk) Tästä summasta on vajaa neljännes sitä, mitä rakentavien voimaloiden voidaan laskea tuottavan voittoa yhdessä vuodessa. Korostetaan, että kuusamolaisten vesiosuuksiin sisältyvä valtava omaisuus on menossa melkein ilmaiseksi. Kysytään, ovatko tehdyt kaupat laillisia? Mikä on koskien oikea arvo?

Laatiessani tuota "pääkirjoitusta", josta sittemmin pari lakimiestä kyseli, kuka sinulla on lainopillisena neuvonantajana, minulla oli todella kaveri: opettaja Aarne Alavuotunki, joka kuten myös veljensä Erkki, käytti koskisodan aikana ahkerasti KS:n palstoja jankuttaen, ettei pidä kenkätä arvokkaita omaisuuksia ja hankkien tietoja koskivoimien arvoperusteista. Tietoja, miten on maksettu muualla jne. Alavuotungin veljekset tekivät siis hyvää työtä koskien säilymisen puolesta, vaikka he eivät sitä nimenomaan tarkoittaneet. - "Koskiosuuksia ei voida pakkolunastaa", julisti Koillissanomat toukokuun 27. päivänä etusivulla neljän palstan otsikossa. Yhtiöiden asiamiehet olivat levittäneet pitäjällä sellaistakin huhua, että niitä, jotka eivät myy hyvällä, osuudet pakkolunastetaan.

Näin jälkeenpäin voidaan todeta, että koskien säilymisen kannalta oli erikoisen onnekasta se, että Imatran Voima valitsi ostotoiminnan johtoon paikkakunnalle hyvissä ajoin ennen koskirakennuskautta muuttaneen ja pysyvästi asettuneen Yrjö Linkolan, jonka henkilökohtaiset valtapyrkimykset olivat aiheuttaneet hänelle myös melkoisen merkityksellistä epäsuosiota kansan keskuudessa. Jos tällä paikalla olisi joku todellinen kansan suosikki, niin kaupparintamalla olisi saattanut käydä toisin. Nythän tilanne muodostui sellaiseksi, että kumpikaan yhtiö ei saanut tarvittavaa 2/3 enemmistöä eikä siis väliaikaisen rakennusluvan saanti käynyt mahdolliseksi. PV:n nimekkäin ostoasiamies oli kansanedustaja Niilo Ryhtä.

Vähitellen kevään 1955 koskisota laantui kentällä, mutta ei suinkaan sammunut. Alkoi pitkä ja monivaiheinen neuvottelu- ja juonittelukausi, jossa tapahtumapaikkoina olivat Helsinki ja Kuusamo. Ryhdyttiin neuvottelemaan valtiovallan patistuksesta yhteistoiminnasta. Tähtäimessä oli mm. erillisen yhtiön perustaminen Kuusamon vesien valjastamiseksi. Tälle hankkeelle pyrittiin saamaan kuusamolaisten myötämieltä väläyttelemällä sellaistakin mahdollisuutta, että Kuusamon kunta ja osuuksia myymättömät yksityiset voisivat päästä yhtiön osakkaiksi.

Suurten "vihaisten veljien" yhteistoiminnasta ei kuitenkaan Kuusamon koskien onneksi tullut koskaan mitään.

Kuusamon koskisota II

Kuusamon koskisodan ykkösvaiheen selonteko "Kuusamon kosket" -lehdessä 1.10. 1979 päättyi kevään 1961 kahinoihin. Kuusamo - Seuran lähetit olivat käyneet pääkaupungissa valtiovallan vastaanotolla ja vaatineet ennenkuulumatonta toimenpidettä: Kuusamon koskien valjastamishankkeiden haittojen ja vahinkojen ennalta arvioimista varta vasten asetettavan komitean toimesta. Voimatalouden taholla ehdotus iski arkaan kohtaan. Siitä saattaisi tulla arvaamattoman 'tyyriiksi tuleva' ennakkotapaus. Mutta sillä saatettaisiin ensi kädessä estää Kuusamon vesistöjen voimataloudellinen hyväksikäyttö.

Helsingissä käyneet koskisoturit, ylisen Koillismaan luontaisten elinkeinojen ja luonnon koskemattomuuden puolustajat, olivat saaneet loistavalla tavalla julki ehdotuksensa ja puolustuspuheensa. Valtakunnallisille lehdille ja STT:n avulla koko maan lehdistölle pidettiin valtioneuvostossa ja eduskunnassa asioimisen jälkeen tiedotustilaisuus - lehdistökonferenssi, ja näin pääsi muunkinlainen kuin voimatalouden totuus marssimaan julkisuuteen.

Lehdistö suhtautui poliittisesta laidasta toiseen lähes yhtenäisen sympaattisesti kuusamolaisten asiaan, joka ei lentänyt yksinomaan eikä edes ensisijassa luonnonsuojelun siivin, vaan jossa orasti elämänkentän puolustuksen laajempi näkemys, uusi näkökulma, joka vasta myöhemmin on tullut yleisemminkin käytäntöön.

Lehtien isot otsikot torstaina huhtikuun 27.päivänä 1961 olivat lukemaan hälyttäviä:

"Hätähuuto yhdennellätoista hetkellä. Kuusamolaisten esitys koskiasiassa." (Helsingin Sanomat).
"Kuusamon koskisodan taistelu eduskuntaan." (Suomen Sosiaalidemokraatti).
"Voimalaitossuunnitelmien vaikutukset tutkittava" (Maakansa = Suomenmaa).
"Koskien rakentaminen voi merkitä kuoliniskua alueen maataloudelle." (Maaseudun Tulevaisuus).
"Ääniä Kuusamon koskien valjastamista vastaan." (Kansan Tahto).
"Kuusamon vesivoimien rakentamista tutkimaan esitti lähetystö puolueetonta komiteaa." (Pohjolan Työ).
"Kuusamon valjastaminen vaarantaa väestön toimeentulon." (Pientalonpoika, myöh. Suomen uutiset).

Ensimmäinen yhteys korkeaan valtiovaltaan: kuusamolaiset koskienpuolustajat pääministerin vastaanotolla 26.4.1961. Vas. Arvo Heikkinen, pääministeri V.J. Sukselainen, Reino Rinne ja valtion luonnonsuojeluvalvoja Reino Kalliola.

Menestys yllätti ja hämmästytti

"Eilen kävi pääministerin luona ja eduskunnan valtiovarainvaliokunnan kauppa- ja teollisuusjaostossa valtuuskunta, joka toi tullessaan hätähuudon Kuusamosta", kirjoitti Helsingin Sanomat laajassa selostuksessaan; se sisälsi kolmisen palstaa tekstiä ja kaksi kuvaa. - "Lähetystöön kuuluivat päätoimittaja Reino Rinne ja agronomi Arvo Heikkinen Kuusamo - Seuran ja käytännöllisesti katsoen koko pitäjän suulla puhuen sekä asiantuntijaksi mukaan pyydetty valtion luonnonsuojelunvalvoja fil.tri Reino Kalliola."

"Kun tragikoomisia piirteitä yllin kyllin saanut koskisota päättyi jonkinlaiseen välirauhaan kahden voimalaitosyhtiön saatua suunnilleen saman määrän koskiosuuksista ovat pitäjäläisten silmät vähitellen avautuneet aavistelemaan sitä murhenäytelmää, mikä todistajiksi he ovat joutumassa. On käynyt selville että heidän tekemänsä sopimukset eivät, kuten he luulivat, merkinneetkään ainoastaan koskien rantaosuuksista luopumista, vaan edellytyksien luomista suurelle säännöstelysuunnitelmalle. Vähitellen on paljastunut tosiasioita, jotka ovat saaneet heidät muuttamaan mieltään. Tällaisia ovat viljelysmaiden, laitumien, teiden ja asuinseutujen jääminen patoaltaitten alueelle. Monia uhkaa jälleen evakkomatka."

Koskenpuolustajien menestys yllätti valtavuudellaan voimarintaman. Voimayhtiöt eivät ilmeisesti arvovaltasyistäkään voineet lähteä nitistämään hyttystä, jollaiseksi Kuusamo-seuralaisten koskisoturien olemus ja toiminta kaiken kaikkiaan oli arvioitu. Toisaalta yhtiövoimat kuitenkin säikähtivät. Ne asettivat työrukkasensa, paikallisen voimaryhmittymän vastaiskuun. Näin syttyi kentällä Kuusamon koskisodan toinen vaihe.

Paikallinen voimaryhmittymä - se väestönosa ja hallintoelimet, jotka tahtoivat vesivoimien paikallista valjastusta - oli tilapäisen työsuhteen tai muun taloudellisen tavoitteen kautta sidoksissa voimatalouteen. Useimmat kuitenkin vilpittömästi sitä mieltä että valjastaminen kannattaa ja on paikkakunnan tulevaisuuden kannalta parempi ratkaisu kuin vesistöjen vapauteen jättäminen. Tältä kannalta valjastusrintaman kannattajien motiivit olivat jotenkin käsitettäviä.

Ennakkotutkimusesitys: karvas pala

Puolustajien valtiovallalle tekemä ehdotus, että asetettaisiin komitea tutkimaan Kuusamon vesistökysymystä ja suorittamaan ennakkotukimusta siitä, miten valtavia vahinkoja vesistöjen valjastaminen täällä erikoislaatuisella ylänköalueella aiheuttaisi, osoittautui voimarintamalle kaikkein karvaimmaksi palaksi. Mitkä olivat heidän motiivinsa? Sitä jouduttiin ihmetellen kysymään.

Toukokuussa Kuusamon koskisodan kentällä tunteet kuumenivat ja mielet tulehtuivat tragikoomisella ja siis naurettavalla tavalla. Mutta vain harvat nauroivat. Vihan salamat leimahtelivat. Ilmapiiri oli niin tulehtunut että hyvän päivän sanominen synnynnäisten tuttujen kesken ei kaikissa tapauksissa tullut enää kysymykseen.

Puolustuksen koskisoturit ryhtyivät siinä vaiheessa etsimään liennytyskeinoja. Liennytys nykyaikaisessa merkityksessä ei tietystikään siinä merkityksessä ollut tuttu sanonta. Puolustajien kynäsoturit - kynällähän sotaa puolin ja toisin näkyvästi käytiin - julkaisivat toukokuun 20. päivänä 1961 pilalehden, jolle annettiin Koillissanomain lempinimen mukaisesti nimi Muikku.

Lehti sisälsi oikeastaan aivan tavallista koskisotaista arkipäivän asiaa, mutta jokaisessa jutussa totuus käännettäisiin tahallisesti päälaelleen tai mikäli mahdollista vielä sitäkin hassumpaan asentoon. Näin syntyneissä pilajutuissa arvosteltiin vesien valjastuksen ja säännöstelyn hankkeita (kuten esim. "Säiliövoimalaitos merkitsee askelta uusille urille") mutta myös muita sellaisia kehityshankkeita tai jo tapahtuneita toimia, joita ei voitu pitää onnistuneina. Niinpä muikku tiesi kertoa, että Taivalkosken rata, joka oli osoittautunut kannattavuudeltaan lähes sudeksi, levitetään 2-raiteiseksi. Siinä kannattavuuspulman ratkaisu.

Piisameista oli tuona aikana aikamoinen kiusa kalavesillä, vaikka niistä tietysti saatiin turkisten muodossa hyötyäkin. Muikku kertoi, että Posiolle on suunnitteilla erikoinen piisaminviljelylaitos. Piisamihan ei levinnyt Suomeen luonnon vaan ihmisen toimesta.

Parhaintaan Muikku tietysti pyrki tarjoamaan vesisodan kuohuvalta kentältä. Siinä suhteessa kenties loistavampia lohkaisuja olivat jutut "Munakkapuron vesisota olisi saatava ratkaisuun" ja "Munakkapuron härkinmyllystä Euroopan kannattavin teollisuuslaitos".

Tokko tämä roima ja huikea leikinlasku nostatti hymynkareita vastapelureiden suupielissä, jos sitä nyt ihan sellaiseksi tarkoitettiinkaan. Pila - Muikun päätehtävä oli puolustusrintaman vahvistaminen. Uusien kannattajien hankkiminen niiden paikkakuntalaisten ja lähiseutujen joukosta, jotka eivät olleet voimalaunelmista edes heränneet epäilemään, mitä mahtaakaan sitten seurata, jos vesistömaisemamme perin juurin mullistetaan.

Koko maan lehdistö leikissä mukana

Muikku oli ainoastaan pienen pieni veden värähdys kaikessa julkisen sanan kidasta ulos syöstyssä, tulta ja tulikiveä tihkuvassa kynäsodassa vuoden 1961 aikana. Koillissanomat jouti lähes joka numerossaan palaamaan asiaan. Mutta runsaasti luovuttivat palstojaan myös Oulun lehdet koskisodan kahakoitsijain käyttöön. Omiakin kannanottoja lehdet sisälsivät, samoin voimatalouden 'viralliselta' taholta tullutta tekstiä, mutta myös muualta Suomesta tarjottuja puolustuksen tukiaisia.

Pääkaupungissa ilmestyvät valtakunnalliset lehdet mutta myös suuret maakuntakeskusten lehdet, aikakauslehdistä ja lukuisat paikallislehdet maan eri puolilla olivat virkeästi mukana Kuusamon koskisodan toisessakin vaiheessa. Lehdistön myötätunto oli lähes laidasta laitaan Kuusamon koskien säilyttämisen puolella. Lehdissä ja radiossa leviävin julkilausumin asettuivat koskia puolustamaan Suomen Matkailuyhdistys, Lappeenrantaan kotiseutupäiville kokoontuneet Etelä-Karjalan edustajat sekä Suomen Luonnonsuojeluyhdistys. Ylioppilasjärjestöt eivät tyytyneet pelkkään julkilausumaan.

Helsingin, Turun ja Oulun yliopistojen, Biologian ja maantieteen opiskelijain yhdistyksen sekä Suomen Ylioppilaskuntain Liiton ympäristökulttuurikomitean edustajat kävivät jättämässä eduskunnan puhemiehelle ja pääministerille vetoomuksen Kuusamon koskien puolesta. Valtion luonnonsuojelunvalvoja Reino Kalliola toimi näkyvästi ja kiitettävästi koskien puolustuksen hyväksi, kuten myös monet luonnontiedemiehet yliopistojen piiristä käsin. Prof. Niilo Syörinki osallistui erikoisen aktiivisesti.

Mutta kuuma ja tulikivenkatkuinen sanasota käytiin itse paikalla, kuusamolaisten keskuudessa. Tietysti juonia punottiin muutoinkin kuin lehtien palstoilla. Kokouksissa ja muissa palavereissa. Kuusamon rannanomistajain yhdistys, joka oli tullut koskisodan aikana perustetuksi, pui toukokuun 15. päivänä 1961 vuosikokouksessaan "koskien rakentamista ja siitä aiheutuvien vesistöjen säännöstelytoimenpiteitä".

Kokous päätti esittää valtiovallalle vetoomuksen, ettei voimataloudelle annettaisi lupaa Kuusamon vesivoiman rakentamiseen eikä vesistöjen säännöstelemiseen ennen kuin voimayhtiöiden ja rannanomistajain kesken on aikaansaatu sopimus säännöstelyistä aiheutuvien vahinkojen ja haittojen korvaamisesta, jota silmällä pitäen sitä ennen oli suoritettava puolueeton tutkimus menetysten suuruuden ennalta selvittämiseksi. Tämä rannanomistajain vaatimus perustui Kuusamo - Seuran valtiovallalle tekemään esitykseen ennakkotutkimusten suorittamisesta. Ennen kuin rannanomistajain vetoomusvaliokunta ehti laatia kokouksen päätöksen mukaista asiakirjaa valtiovallalle toimitettavaksi, voimatalouden 'salainen palvelu' puuttui voimallisesti asiaan ja sai rannanomistajain edusmiehet hyväksymään yleisen kokouksen päätöksen vastaisen, voimalaystävällisen vetoomuksen, jonka ensimmäinen kohta kuului: "Yhtyen Kuusamon kunnan viralliseen kantaan, Kuusamon rannanomistajain yhdistys katsoo, että Kuusamon koskiin sisältyvät luonnonrikkaudet palvelevat parhaiten paikkakunnan elinetuja, jos osa niistä valjastetaan voimatalouden palvelukseen."

Mitään ennakkotutkimuksia ja sopimuksia vahinkojen korvaamisesta ei julkilausumassa esitetty. Lausuttiin ainoastaan kaino toivomus että voimayhtiöt esittelisivät suunnitelmansa ennakolta rannanomistajille ja neuvottelisivat korvauksista ilman sopimustavoitteita.

Julkilausuman huipentumana "Kuusamon rannanomistajain yhdistys katsoo, että julkisuudessa esitetyt perustelut vaatimuksiin Kuusamon koskien säilyttämiseksi matkailunähtävyyksinä ovat huomattavasti liioiteltuja. Kuusamoon jää voimalaitosten rakentamisesta huolimatta paljon arvokkaita matkailunähtävyyksiä ja rannanomistajat ovat sitä mieltä, että voimalaitokset ja matkailu voivat elää positiivista ja rauhaomaista rinnakkaiseloa kuten esim. Jumiskon voimalaitoksen rakentaminen osoittaa."

Rantavahinkoja kerjätään

Koillissanomat totesi 25.5.61 julkilausuman julkaistessaan, että rannanomistajain päätökset oli romutettu johtokunnan julkilausumassa. Rannanomistajain kokouksen vaatimia tutkimuksia ei edes pyydetä, sen sijaan voimalaitoksia ja niiden mukana tuomia rantavahinkoja suorastaan kerjätään. Lehti julkaisi myös kokouksessa mukana olleen yksityisen rannanomistajan kirjeen, jossa vakuutettiin että kokouksen kulku oli selostettu lehdissä totuuden mukaisesti mutta johtokunnan julkilausuma poikkesi ratkaisevasti kokouksen hengestä ja päätöksistä.

Maan sanomalehdistä julkaisi rannanomistajain johtokunnan julkilausuman ja yleensä otsikoi "Rannanomistajat voimalaitosten kannalla". Pari päivää myöhemmin lehdistä sai kuitenkin koskien puolustajilta uutisen, joka julkaistiin ja otsikoitiin: "Kuusamon koskisodassa annettu harhauttava julkilausuma" (Liitto) tai "Rantojen omistajat eivät vaadikaan voimalaitoksia" (Helsingin Sanomat).

Virallinenkin taho osallistui. Kuusamon kunnanvaltuusto otti jälleen kerran kantaa koskikysymykseen. Kokouksessaan 29.5.61 valtuusto päätti äänin 23-11 ottaa vastaan voimalaitokset ilman mitään ennakkotutkimuksia. Vähemmistöön jääneiden ehdotus, jos se olisi tullut hyväksytyksi, olisi merkinnyt sitä, että kunta olisi asettanut vaatimaan ennakkotutkimuksia. "Vasta tutkimuksen tuloksiin perehtymisen jälkeen on valtuustolla edellytyksiä ottaa sellainen kanta, joka palvelee yhteiskunnan ja erikoisesti pitäjän etua ja oikeutta pitkällä tähtäimellä." Valtuuston enemmistö oli sitonut kätensä ennakolta eikä siis voinut vielä tässä vaiheessa peräytyä.

Valtakunnalliselta viralliselta taholta tuli samoihin aikoihin tukea voimamiestaholle. "Kuusamon vesistöjen mahdollinen säännöstely ei tule vaikuttamaan millään tavalla mullistavasti Kuusamon ja Posion maatalouteen. On aivan asiatonta puhua maataloutta harjoittavien tilojen muuttumisesta viljelyskelvottomiksi, sillä säännöstelyn aiheuttamat vahingot jäävät verraten pieniksi." Näin valtion vesivoimatoimikunnan säännöstelyosaston päällikkä Eino W. Seppänen. Lehtien otsikot myötäilivät voimaviranomaisten näkemystä. "Säännöstelyn tuomat vahingot vähäisiä Kuusamon vesistöissä." (Kaleva) "Kuusamon vesistöjen mahdollinen säännöstely ei tule maatalouden ja asutuksen vaaraksi." (Liitto) Sen sijaan Koillissanomat rohkeni jälleen epäillä: "Säännöstelyn tuomat vahingotko vähäisiä Kuusamon vesistöissä!" Lehti julkaisi insinööri Seppäsen silittelevän selonteon vesivoimatoimikunnan tutkimuksista, joita ei ollut tehty luontaiselinkeinoille ja asutukselle aiheutuvien vahinkojen ennalta selvittämiseksi, vaan sen toteamiseksi, miten Kuusamon vesivoimista saataisiin voimataloudelle tuntuvin hyöty.

Koillissanomat samalla selitti tuota voimatalouden puolesta puhuvaa tekstiä välihuomautuksin ja loppukaneetissa, jossa korostettiin, että tutkimus, josta ins. Seppänen on antanut eräille lehdille tietoja - koskia puolustavalle Koillissanomat - lehdelle sellaista ei tullut - ei ole se puolueeton tutkimus, jota kuusamolaiselta ja posiolaiselta taholta on vaadittu ja joka siis on aikaan saatava. KS vaatii suorastaan jankuttamalla pätevän puolueettoman tutkimuksen suorittamista. Se ärsytti ja suututtikin voimalarintamaa mutta varmaan vahvisti puolustuksen asemia: ihmisten täytyi ajatella ja päätellä, ettei ennakkotutkimus voinut olla kenenkään kannalta pahasta. Ei ainakaan Kuusamon ja Posion asukkaiden.

Selkiinnyttävä palaveri

Valtiovalta oli asettanut erikoiselimen - Kuusamon vesivoimatoimikunnan - rakentamaan rauhaa ja sopua taistelevien osapuolten kesken. Toimikunnan puheenjohtajaksi oli kutsuttu korkeimman hallinto-oikeuden presidentti Reino Kuuskoski sekä jäseniksi lainsäädäntöneuvos K. Airaksinen, hallitussihteeri P. Saarikko ja yli-insinööri S. Jaatinen. Toimikunnassa ei ollut paikkakunnan edustajaa eikä luontaiselinkeinojen tuntemusta. Kaikki jäsenet olivat pääkaupungista 'korkeista asemista'. Elimen tehtävä ei ollut Kuusamon koskien rakentamiskysymyksen sellainen selvittäminen, oliko se kaikin puolin kansantaloudellisesti kannattava. Alueen asukkaiden etujen valvominen sen tehtäviin ei lainkaan kuulunut.

Vesitoimikunta piti Kuusamossa elokuun 4. päivänä 1961 neuvottelun kunnan, Kuusamo-Seuran ja voimatalouden edustajien kanssa. Siihen osallistuivat kunnanjohtaja Lauri Tammi sekä kunnanmiehet Kalle Säkkinen, Eetu Korpua, Jaakko Huotari ja Tauno Kurtti, joka edusti myös rannanomistajain yhdistystä. Pohjolan Voimasta olivat mukana toimitusjohtaja P. Hintikka ja lakimies Olli Ahvenjärvi. Kuusamo-Seuraa edustivat Arvo Heikkinen ja Reino Rinne.

Selostaessaan toimikunnan tehtäväkuvaa presidentti Kuuskoski huomautti, että "koskista kilpailleet yhtiöt ovat päässeet keskinäiseen yksimielisyyteen uuden yhtiön perustamisesta Kuusamon koskien rakentamiseksi", kuten Koillissanomat selostuksessaan kirjoitti. "Perustamisen edellytyksenä kuitenkin on , että Kuusamossa olevat valtion koskiosuudet luovutetaan Imatran Voima Oy:lle, kuten asiasta annetussa lakiesityksessä ehdotetaankin", jatkoi Kuuskoski. "Toimikunnan on selvitettävä, millä tavalla hanke on taloudellisesti edullisimmin läpi vietävissä."

Oireellista oli, että Imatran Voiman edustajaa ei ollut tässä neuvonpidossa lainkaan mukana. Voimayhtiöt eivät vieläkään sopineet saman neuvottelupöydän äärelle. Eduskunnan valiokunnassa oli koskien ja rantojen puolustajille luvattu, ettei lakiesitys, josta presidentti Kuuskoski mainitsi, tulisi koskaan täysistuntokäsittelyyn. Tämä muistui puolustajain mieleen neuvottelutilaisuudessa. Mahtaisivatko kansanedustajat pitää sanansa? (Myöhemmin kävi selville, että sanasta miestä ja sarvesta härkää piti kuin pitikin).

Herrojen kanssa marjaan

Vesivoimatoimikunnan neuvottelussa käyttivät sitten puheenvuoroja kunnan edustajat. Niissä ei vastustettu voimalain rakentamista, päinvastoin asetuttiin niitä kannattamaan. Kuitenkin sillä ehdolla - ja tämä oli tässä vaiheessa tärkeätä - että laitokset tulisivat Kuusamon alueelle. Kunnan olisi lisäksi päästävä osakkaaksi rakentavaan yhtiöön. Hämmentävänä tekijänä oli näinä aikoina alkanut virrata julkisuuteen tietoja uusista suunnitelmista, joiden mukaan Kuusamo ei saisikaan mitään laitoksia, vaan vedet käännettäisi virtaamaan Iijoen kautta Pohjanlahteen. Tämä suunnitelma käänsi myöhemmin loputkin kuusamolaiset vastustamaan voimarintaman hankkeita.

Presidentti Kuuskoski huomautti, että kuusamolaisten ei pitäisi pitää ehdottomasti kiinni osakkaaksi pääsystä. Kitkajärven kohtalona tulee joka tapauksessa olemaan, hän mainitsi, rakentamistapauksessa säännöstely. Kuinka suureksi Kitkan ja muiden järvien säännöstely muodostuu, siitä ei ole vielä kuvaa, presidentti Kuuskoski sanoi. Kitkajärven kohdalla mainittiin varovaisesti puolitoista metriä.

Tilaisuudessa toistettiin että parhaillaan Kuusamossa suoritetaan valtion vesivoimatoimikunnan toimesta vesistötutkimuksia. Arvo Heikkinen huomautti että sen tutkimuksen suorittajien joukossa ei ole maatalouden asiantuntemusta. Hän korosti pätevän ennakkotutkimuksen suorittamista Kuusamon voimalaitosten hyöty- ja haittapuolista.

Lainaan Koillissanomain selontekoa keskustelusta, jota pres. Kuuskoski kiitti avoimeksi ja rehdiksi, mutta jossa ei suinkaan löydetty yhteistä säveltä. "Päätoimittaja Rinne torjui tässäkin kokouksessa eräiden kuusamolaisten taholta esitetyn väitteen, että Kuusamo-Seura olisi lähtenyt vastustamaan koskien rakentamista ja vaatimaan luonnonsuojelualueiden laajentamista." - "Kuusamo-Seura, kuten Kuusamon kuntakin on pitänyt välttämättömänä Oulangan luonnonsuojelualueen säilyttämistä koskemattomana, mutta ennen kaikkea seura on kuusamolaisten rannanomistajien ja muun väestön etujen nimessä vaatinut pätevän ennakkotutkimuksen suorittamista siitä, millaiset vahingot vesistölle ja elinkeinoelämälle vesistöjen säännöstelystä aiheutuisivat." - "Kitkajärven kaikenlaatuista säännöstelyä hän ilmoitti ehdottomasti rannanomistajain etujen nimessä vastustavansa."

"Kuusamo ei hyväksy Kitkan vesien kääntämistä Iijokeen", otsikoi Kaleva 5.8.61 julkaisemansa selonteon mainitusta neuvottelusta, jota voitaneen pitää käännekohtana Kuusamon kunnan suhtautumisessa koskisotaan ja nimenomaan vesistöjen voimatalouden hyväksikäyttöön. Kunnanmiesten mielen taivaalla alkoi, siitä voimme olla vakuuttuneita, häivähdellä tummia pilvenhattaroita. Epäilys alkoi kysellä: "Onkohan sittenkin lähdetty herrojen kanssa marjaan?"

Oulun yliopisto yhtyi syyskesällä 1961 kuusamolaistahon vaatimuksiin erikoisen tutkimuselimen antamiseksi selvittelemään Kuusamon ja Posion vesistöjen säännöstelyvaikutuksia. Tämä arvokas kannanilmaisu otettiin puolustajien taholla kiitollisuudella vastaan, samalla kun 'hädän ja hyvänmielen' tunnelmissa toivottiin ratkaisun lykkääntymistä ainakin huhtikuun 1. päivän 1962 tuolle puolen. Silloin astuisi voimaan uusi vesilaki, joka antaisi entistä enemmän pontta vaatimuksille ennakkotutkimuksista. Loppuvuosi 1961 voitiin kokea jonkinlaisena hengähdystaukona. Mitään hurjan kriittistä ei ilmaantunut tapahtumien taivaalle.

Eräs rangaistustoimi

Elämänmeno ei ollut kuitenkaan normalisoitunut eikä esim. Kuusamon virallinen taho kypsynyt hyväksymään ehdotusta ennakkotutkimusten suorittamiseksi. Ilmapiirin tulehtuneisuutta vuodelle 1962 lähdettäessä osoittaa se, että Kuusamon kunnanvaltuusto boikotoi enemmistöpäätöksellä Koillissanomia jättämällä sen niiden lehtien ulkopuolelle, joissa kunnalliset ilmoitukset päätettiin julkaista. Eräs silloin johtaviin kuulunut valtuutettu sanoi äänestyksen jälkeen Koillissanomain paikalla olleelle toimittajalle, että "tämä on rangaistus".

"Valtuuston kokouksessa käydyssä keskustelussa todettiin Koillissanomain levikin jatkuvasti lisääntyneen pitäjän alueella eikä sitä seikkaa, että Koillissanomat leviää ylivoimaisesti eniten Kuusamossa, kukaan kiistänyt", sanotaan vetoomuksessa, joka otsikolla "Kuusamolaisille" 27.1.61 Koillissanomissa julkaistiin. "Toivottavasti valtuuston päätös, jota vastaan äänestäneet mutta vähemmistöön jääneet valtuuston jäsenet paheksuvat, jää lajissaan ainoaksi Kuusamon historiassa", sanotaan vetoomuksessa. KS lupasi, ettei rangaistusta siirrettäisi lukijakunnan kärsittäväksi. Lehti aikoi julkaista ilmoitusten asiasisällön omalla kustannuksellaan, ja niin sitten tapahtuikin.

Kaamea Iijokisuunnitelma

Muuten vuosi 1962 sujui asemasodan merkeissä. Mitään kerta kaikkiaan pelottavaa ei esiintynyt. Ainakaan mitään sellaista, joka olisi parkkiintuneita koskisotureita sanottavammin säikyttänyt. Koillissanomat esitteli huhtikuussa varoittavana esimerkkinä voimarakentamisen haittapuolia Kemijoen varsilta. Siellä oli noustu kapinoimaan mutta vasta sitten kun se oli jo myöhäistä.
Toukokuussa, jolloin oli kulunut 7 vuotta koskisodan alkamisesta. KS julkaisi Suomen Sähkölaitosyhdistyksen puheenjohtajan Unto Rytkösen haastattelulausunnon, jossa suoraan sanottiin, että Kuusamon koskivoimien valjastaminen ei ole enää kannattavaa. Kitkalainen kirjoitti samasta aiheesta ja esitti vetoomuksen Kuusamon kunnalle: on aika luopua.

Marraskuun 1. päivänä KS joutui hälyttämään etusivun yli vedetyn otsikon Iijokisuunnitelman synkästä varjosta. Varatuomari Pentti Saarikko, jonka muistamme Kuusamon vesivoimatoimikunnasta, oli Oulun kunnallispäivillä esitellyt ns. Iijokisuunnitelmaa, jonka toteuttamisella Kuusamon vesivoimien energiantuotto kaksinkertaistuisi. Siihen seikkaan, että rantavahingot ja muut menetykset moninkertaistuisivat, Saarikko ei kajonnut. Kukaan täkäläinen ei kuitenkaan voinut olla tajuamatta, että Iijokisuunnitelma oli koko ylitse Koillismaan - Kuusamon ja Posion - kannalta hurja hävityssuunnitelma. Se olisi mm. kuivannut Kitkajoen uoman ja siten tuhonnut Kuusamon matkailulliset kosket.

Kuusamon kunnan edustajina Oulun kunnallispäivillä olleet U.A. Virranniemi ja Eetu Korpua vastustivat jyrkästi suunnitelmaa, jota he pitivät murskaavana iskuna maataloudelle. Iijokisuunnitelman toteutuessa jäisivät vain vahingot Kuusamon alueen kärsittäviksi. Iijoen alisen alueen kuntien edustajien lausunnoissa ilmeni myönteistä henkeä Iijokisuunnitelmaa kohtaan. Kertoessaan tästä marraskuun 1. päivänä Koillissanomat toisti aikaisemmat vaatimuksensa perusteellisen tilakohtaisen ja yrittäjäkohtaisen tutkimuksen toimeenpanosta.

Vuodelta 1962 on ylläkosketellun jälkeen oikeastaan kirjattavissa enää yksi merkittävä kannanotto. Joulukuun 6. päivänä - itsenäisyyspäivänämme - KS:n yleisänosastossa rakennusmestari Matti Paloniemi esitti kyselyn, säästyttäisiinkö järkyttäviltä vahingoilta, jos voimalat rakennettaisiin Kuusamon alueelle, kuten kansanedustaja N. Ryhtä oli jälleen esittänyt. Kukaan ei Matin kyselyyn vastannut.

Vuonna 1963 koskisodan rintamilla aseet pysyivät vaiti. Ainoastaan sellainen seikka on tammikuun 18. päivältä kirjattavissa, että Kuusamon valtuusto purki KS:n 'saarron' päättämällä antaa jälleen ilmoitukset myös Koillissanomille. Sotarintamalla vallitsi asemasotakausi. Puolin ja toisin tehtiin puhdetöitä, niin kai voisi sanoa.

Mutta on syytä todeta: Se oli tyyntä myrskyn edellä.

Kuusamon kunnanvaltuusto boikotoi "Koillissanomia"

Kuusamolaisille

Kuusamon kunnanvaltuusto teki torstaina äänestäen enemmistöpäätöksen, jonka mukaan kunnallislain 32 §:ssa tarkoitettuja kunnallisia ilmoituksia ei julkaista kunnan kustannuksella Koillissanomissa, vaan ainoastaan kolmessa muualla ilmestyvässä päivälehdessä. Valtuuston kokouksessa käydyssä keskustelussa todettiin Koillissanomain levikin jatkuvasti lisääntyneen pitäjän alueella eikä sitä seikkaa, että Koillissanomat leviää ylivoimaisesti eniten Kuusamossa, kukaan kiistänyt

Päätös ei onneksi käytännössä tule merkitsemään sitä, että Koillissanomain lukijat jäisivät vaille tärkeitä kunnallisia tiedotuksia. Koillissanomat tulee uutispalstoillaan palvelemaan lukijakuntaansa julkaisemalla Kuusamon kunnallisten ilmoitusten asiasisällön. Luonnollisesti tulemme jatkuvasti seuraamaan ja selostamaan kaikkia kunnallisia tapahtumia, kuten tähänkin asti, ja antamaan asioista totuudenmukaisia tietoja, tarpeen mukaan myöskin rakentavassa hengessä arvostelemaan kunnan virallisiakin kannanottoja., milloin ne käsityksemme mukaan eivät käy yksiin kuntalaisten etujen kanssa. Tämähän on nimenomaan julkisen sanan tehtävä, johon meillä vallitseva sananvapaus takaa lehdistölle oikeuden ja johon se toisaalta lehdistöä yleisön palvelijana velvoittaa.

Koillissanomilla ei ole mitään sitä vastaan, että kunta katsoo aiheelliseksi julkaista kunnalliset ilmoitukset tänne leviävässä muualla ilmestyvissä sanomalehdissä, joilla jokaisella on omat näkemyksensä mukainen tehtävä tässä yhteiskunnassa. Se on oikein. Sen sijaan se, että jokin lehti, kuten tässä tapauksessa Koillissanomat tahdotaan vastoin päteviä perusteita syrjäyttää, on väärin. Se sotii hyvää suomalaista tapaa ja sananvapauden periaatetta vastaan tavalla, jota valistunut ja rauhallinen, naapurisopua ja oikeudenmukaisuutta rakastava kuusamolainen väestö ei varmaan voi hyväksyä.

Tovottavati tähän kirjoitukseen aiheen antanut valtuuston päätös, jota vastaan äänestäneet mutta vähemmistöön jääneet valtuutuston jäsenet paheksuvat, jää lajissaan ainoaksi Kuusamon historiassa. Mieluimmin laskisi tapahtuneen harkitsemattomuudessa tehdyksi erehdykseksi kuin pahansuopaisuuden sanelemaksi kannanotoksi, joka siinä tapauksessa olisi tulkittava haluksi väkipakolla rajoittaa vapaata mielipidemuodostusta sekä pyrkimykseksi jaotella kunnan asukkaat kansalaisina eriarvoisiksi.

Kaikkia meitä täällä Kuusamossa tarvitaan. Kaikilla meillä täällä on elämisen ja toiminnan oikeus. Meillä on myös oikeus ajatella ja vakaumuksemme mukaan suhtautua yhteisiin kysymyksiimme eri tavalla. Eikö se ole demokraattinen, kansanvaltainen järjestelmämme pyhimpiä oikeuksia? Kaikki me teemme virheitä. Mutta kaikessa meissä on myös hyviä puolia. Jos me jokainen kaikessa - tai ainakin pääasiassa - pystymme pyrkimyksillämme edistämään yhteistä parasta, niin se on hyvä. Se koituu parhaaksi meille jokaiselle henkilökohtaisesti, mutta myös kaikille yhteisesti.

Reino Rinne

Koillissanomat lauantaina 27. tammikuuta 1962

Kuusamon kunnanvaltuusto boikotoi "Kollissanomia"

Maalaisliitto ja kommunistit asialla

Kuusamon kuuluisassa koskisodassa näyteltiin torstaina jälleen episodi, joka selvästi kuvaa Kuusamossa asian ympärillä käytävää kohua. Kuusamon kunnanvaltuusto teki nimittäin maalaisliiton ja kommunistien äänillä päätöksen, jonka mukaan kunnan ilmoituksia ei enää julkaista paikkakunnalla ilmestyvässä ja pitäjän alueella ylivoimaisesti eniten leviävässä puolueettomassa lehdessä, Koillissanomissa, vaan sensijaan kolmessa oululaisessa poliittisessa päivälehdessä.

Koillissanomat, jota Kuusamon kunta on tähän asti käyttänyt ilmoituslehtenään, on Kuusamon koskisodassa asennoitunut taistelemaan rannan omistajia ja yleisten väestön etujen puolesta voimatalouden säännöstelypyrkimyksiä vastaan. Keskustteltaessa ilmoitusasiasta eräät kunnanvaltuutetut sanoivat suoraan, että syynä paikallisen lehden syrjäyttämiseen on "kosto" ja "opetus" tälle lehdelle, joka on korottanut äänensä voimatalouden summittaisia suunnitelmia vastaan.

Enemmistöpäätöksen sanelleet valtuutetut kuuluvat niihin kuusamolaisiin johtomiehiin, jotka ovat jatkuvasti pitäneet kiinni kannastaan, että Kuusamon kosket olisi rakennettava mitä kiireimmin ilman ennakkotutkimuksien suorittamista siitä, millaiset tulisivat olemaan rannan omistajien ja yleisen paikallisen elinkeinotoiminnan menetykset alueen suurten järvien suurmittaista säännöstelyä toteutettaessa verrattuna siihen hyötyyn, joka koskien rakentamisella saavutettaisiin. Kunnanvaltuussa oudoin perustein boikotoitu lehti väittää joka tapauksessa jatkuvasti nauttivansa pitäjän väestön luottamusta, sillä sen levikki nimenomaan Kuusamon kunnan alueella on kuluvana vuonna entisestään lisääntynyt, mikä seikka myös kokouksessa selvitettiin ja mitä ainoakaan valtuutettu ei edes yrittänyt kiistää.

Helsingin Sanomat 26.1962

Lehden kaatoyritys epäonnistui

Nämä saattoivat merkitä viimeistä pisaraa vastapuolella. Paikallinen voimaryhmittymä ryhtyi valtakunnallisen vesivoimarintaman taustatukemana julkaisemaan omaa paikallislehteä, jonka tehtävänä ei ollut enemmän eikä vähemmän kuin Koillissanomain kaataminen. Siinä laskettiin kuitenkin perusteellisesti väärin. Sokean vihan kiihkossaan se ei saattanut havaita että puolustuksen rintama oli jatkuvasti vahvistunut ja että kansa yhä laajemmin ja syvällisemmin tunsi koskien ja vesistöjen puolustuksen puolustavan juuri paikallisen väestön etuja.

Voimaryhmittymä, joka oli supistunut vallan vähäiseksi kuppikunnaksi - se ehkä olisi hyvinkin mahtunut kohtalaiseen ravintolakabinettiin tarvitsematta mitään väljempiä tiloja - julkaisi monta numeroa lehteä, jonka tekstejä niiden silloiset tekijät eivät juuri taitaisi mielellään tänä aikana nähdä painettuina. Lehdestä tarkoitettiin todella Koillissanomia korvaava tuote. Sitä tarjottiin tilattavaksi seuraavaksi vuodeksi. Vuodenvaihteessa hankkeesta oli kuitenkin luovuttava. Vain kolmisensataa tilausta oli uudelle sanomalle siunautunut. Oli helpompaa maksaa tilaajille maksut takaisin kuin ryhtyä taistelemaan levikkiä lehdelle, jota yleisö ei tuntunut kaipaavan.

Koillissanomain levikki kasvoi sen puolen vuoden aikana, jolloin Kuusamon Sanomat julkaisi sotanumeroita, viidensadan vuosikerran verran. Koillissanomat kyllä menetteli hävyttömästi kilpailijaansa kohtaan: koska se ei rivilläkään maininnut tulokkaan olemassaolosta eikä kajonnut sen rivosävyisiin kirjoituksiin.

Uutinen Koillissanomissa 27.1.1962

© Copyright 2025 ReinoRinne.fi