Kilpaosto muuttui toukokuun 1955 aikana suoranaiseksi sodaksi kahden arvovaltaisen suuryhtiön kesken. Sivustaseuraajasta se saattoi tuntua uskomattomalta.
Tiedetään kuitenkin, on nähty, kuultu ja koettu, että juuri mitkään keinot toisen osapuolen mustaamiseksi ja kilpaostossa voittamiseksi, verenvuodatusta lukuun ottamatta, olivat käyneet luvallisiksi. Toinen yhtiö suostutteli kuusamolaisia isäntiä ja emäntiä vahvan oluen voimalla - sellaista ei siihen aikaan maksusta tarjoiltu Kuusamon ravintoloissa. Toinen yhtiö maanitteli kuusamolaismaalaisia namusilla, karamelleilla ja kahvipaketeilla, joita jaettiin eri kylillä kauppaliikkeissä tai muissa huoltopisteissä, mutta sama yhtiö voiteli kyllä ainakin suurta tukimieskaartiansa myös väkevillä viinaksilla, joita lennätettiin kelirikon vuoksi helikopterilla Kajaanista.
Helikopterilla lennettiin muutenkin Kuusamon ilmatilassa. Kun sen aikaiset tiet olivat kelirikon vuoksi tavallisilla autoilla lähes kulkukelvottomia, keksi Imatran Voima ryhtyä tekemään koskikauppamatkoja pitäjän eri puolille helikopterin avulla luodun ilmasillan välityksellä. Pohjolan Voima puolestaan vuokrasi kaikki Kuusamon taksit, maksoi niille, jotta ne seisoisivat paikallaan lähtemättä kenenkään muun asialle pitäjän eri puolille - sinnekään, minne olisivat kelirikon aikana päässeet.
Huhukampanja kuusamolaisten keskuudessa oli vallan valtava. Ihmisiä peloteltiin tekemään kaupat heti eikä viidestoista päivä, sillä muuten "ilmaiset rahat" jäisivät saamatta. Puhuttiin todenteolla ilmaisesta rahasta, taivaan lahjasta, joka maksettiin "virtaavasta vedestä". Mitään muuta ei - puheiden mukaan - ostettu, kun virtaavaa vettä. Kauppakirjat eivät olleet kauppakirjoja, ne olivat salaperäisiä valtakirjoja, joiden perusteella yhtiön miehet voivat käyttää myyjän puhevaltaa ja omistusoikeutta hyväksi sangen venyvällä tavalla.
Rahaa käyteltiin ja näyteltiin paljon. Kuusamolaiset eivät olleet tottuneet suuriin seteleihin. Itse asiassa kaikki oli kuitenkin näyttelemistä, teatteria. Setelit olivat siihen aikaan suuria ja niitä piti olla kosolti - markkahan myöhemmin supistettiin yhteen sadasosaan. Ostoasiamiehillä oli salkut pullollaan, joku kantoi seteleitä repussa sivukylille. Pidettiinkö rahoista kovin tarkkaa kirjaakaan, saattoi epäillä. Joka tapauksessa tässä sodassa otettiin niiltä kuusamolaisilta, jotka taipuivat myymään koskiosuutensa - kaikkihan eivät suostuneet milloinkaan - omaisuutta ja ikuisia oikeuksia todella pilkkahinnalla: nykyrahassa saattoi tulla 300:-, 400:-, 500:- markkaa taloa kohti. Kokonaisuudessa yhtiöt käyttivät myöhemmin ilmoitettujen lukujen mukaan noin 300 miljoonaa vanhaa markkaa osuuksien ostoihin. Myöhemmin on nähty julkisuudessa summa 380 mmk, jossa 80 mmk lisäys saattaa olla asiamiespalkkioita ja pientä lahjontaa.
Nykyihmisen on huomattava, että silloiset sadat miljoonat ovat nykyrahassa pelkkiä miljoonia. Jos yhtiöt käyttivät koskiosuuksien hintoihin ja kuluihin 3,8 miljoonaa nykymarkkaa, niin eikö se ole hävettävän vähän! Yhtiöiden olisi tarvinnut käyttää tuskin kahta miljoonaa markkaa, jos hintataso olisi pysynyt alkuperäisenä. Mutta yhtiöthän ryhtyivät sodassa kilpailemaan myös sillä tavalla, että ostivat tilallisilta toiseen kertaan osuudet, jotka oli ensin myyty toiselle yhtiölle. Uusi ostaja sitoutui purkamaan aikaisemmat toisen yhtiön kanssa solmitut kaupat ja hoitamaan tilallisen saaman rahan takaisin. Toiskertaisia kauppoja syntyi, koska maksettiin korkeampi hinta. Mutta yhtiöt lähtivät kolmannellekin kierrokselle! Kahteen kertaan tehtyjä kauppoja purettiin ja solmittiin taas uusia. Hullumpaa showta saattaa tuskin järkevien ihmisten hoitamassa järkevässä talouselämässä kuvitella.
MANTTAALIKUNTA JARRUTTELI
Turhaan Kuusamon manttaalikunnan edustajat yrittivät hillitä yhtiöitä sotaisassa kilpailussa. Manttaalikunnan toimesta saatiin solmituksi juhlallisesti allekirjoitettu välirauha, mutta ennen pitkää yhtiöt sen julkisesti rikkoivat ilmoittamalla sanomalehdessä, että ostot jatkuvat.
Manttaalikunta yritti jarruttaa päätöntä osuuksienmyymistä ja pyrki siihen, että koskiosuudet olisi kaupattu edullisimmalla mahdollisella tavalla jommallekummalle rakentajayhtiölle yhteismyyntinä. Siitä ei kuitenkaan tullut mitään. Manttaalikunnan toiminta kuitenkin härästytti eräitä yhteismetsän osakkaita odottamaan ja pidättymään kaupanteosta. Siinä mielessä manttaalikunta kyllä edesauttoi koskien säilymistä.