Muonio 6.11.1947

Päätoimittaja Reino Rinne ja "Heinätyttö",

Lapin Kansa

Olen tässä aivan lyhyessä ajassa kaksi kertaa joutunut käymään Helsingissä ja tuolla muussakin etelässä, että pää Lapin rauhaan tottuneelta on mennyt aivan pyörälle. Siksipä sitä pitää vähän selvitelläkin. Ja kysyä asioita teiltäkin. Eikös se matinea pitänyt olla tässä kuussa? Olisin hyvin kiitollinen, jos siitä voisitte minulle ajoissa, nim. päivämäärästä, ilmoittaa. Minun kun pitää jonakin päivänä tässä kuussa järjestää vastaanotto Kittilässä voisin asiat sovittaa niin että suorittaisin tuon vastaanoton ja samaa tietä jatkaa matkaani Rovaniemelle.

En minä ole koskaan ollut tuollaisessa matineassa. Miten siellä tällaisen pitää olla puettu ja mitä minun pitää siellä tehdä? Onko se sellainen, että kirjailijat lukevat teoksiaan? Pitääkö minun lukea jostakin noista "maailman kirjallisuudesta" vai voinko minä "lukaista" erään lohisadun täältä pohjolasta, josta sadusta itse kovin pidän ja joka pari vuotta sitten ilmestyi "Kuva -Taiteen" satujen joukossa. Pitääkö minun järjestää asento sinne itse, vai onko joku yhteismajoitus? Tällaisista minä haluaisin saada tiedon.
Täällä on parhaillaan kova lumipyry ja jo vuorokauden olen odottanut, että jollakin autolla pääsisin Enontekiöön erään potilaan luo.
Parhaat terveiseni
Yrjö Kokko
________________________________________

Muonio 12.12.1947
Hyvät Ystävät Heinätyttö ja Päätoimittaja!
Kiitos kirjeestänne. Kerkesitte minun edelleni. Minun piti kiittää viimeisestä, mutta kun odottelin Helsingistä tilaamiani kirjoja, joista yhden olen luvannut Sinulle Heinätyttö, olin ajatellut lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Saa nyt nähdä kerkiänkö tänne ajoissa, kun tuli tuollainen lumipyrykin, joka tukkii tiet.

En ole ansainnut niitä kauniita sanoja, joita kirjoitatte. Tehän päinvastoin olette ansioituneet tehdessänne sellaisen kauniin aloitteen kuin Seitapiiri. Sillä on paljon tehtävää. Luulen sen kehittävän jokaista jäsentään, auttavan suurempiin saavutuksiin. Ihminen ei näe helposti omia puutteellisuuksiaan, mutta toisen työstä hän helposti ne huomaa. Eiköhän vain käynyt niin tuon taidenäyttelyn kanssa. Luulisin niin, toivoisin. Etteköhän panneet tekin merkille, että kaikista suurista ansioistaan huolimatta, näyttelyä kokonaisuutena ajatellen, siinä vallitsisi suuri yksipuolisuus. Kaikki olivat, Outakkaa lukuun ottamatta, nähneet Lapissa vain yhtä ja samaa. Kun katselin sitä, tuli minulle mieleen eräs tapaus viime kesänä Äkäslompolossa. Siellä maalasi eräs nainen vanhaa latoa (aiheen pitäen), jonka taustalla oli metsä. Kun sai ladon ja metsän valmiiksi, hän kääntyi ympäri ja alkoi siltä suunnalta maalata tauluunsa järven takana olevaa tunturia. Kun ihmettelin tätä, hän loihe lausumaan:

Ei mene kaupaksi, jollei tämä ole todellinen lapintaulu.

Ettekö maalaa koskaan jänkää?

Kyllä, mutta harvemmin. Sellaisia ostavat vain ne, jotka ovat lukeneet Paulaharjua ja tuntevat jänkä-sanan. Tahtovat olla lapintuntijoita, mutta muuten pitää olla tunturi.

Olen jäävi arvostelemaan. Mutta valokuvaajana minusta tuntui siltä, kuin kuvakulma tuossa näyttelyssä oli kauttaaltaan sama, vuodenaika niin valtavasti ruskaa, "Kameran etäisyys" esineestä vakio, laajakulmaobjektiivi yleislinssinä. Miksei käytä lähikuvausta, teleobjektiiviä . . ? Minusta tuntui, että maalarille täällä Lapissa on vielä aivan loppumattomiin mahdollisuuksia, uutta, ennen näkemätöntä. Ajatella miten paljon uusia esineitä voisi pullon ja appelsiinin sijasta "stillebeneihin"! Miten suurenmoisia jokien hiekkatörmiä! Entäs mihin ovat jääneet kelohongat, ne jotka seisovat pystyssä, tai sitten makaavat maassa? Vai olisiko se Kalevalan jäljittelyä? Missä ovat porotokat, jotka seisovat jäällä, tai joita viedään yli tunturin ja joitten liikettä (!) ruotsinlappalainen Skum niin loistavasti kuvaa. Eikö kukaan ollut nähnyt sitä ihmeellistä valohämyä, joka on tunturilaaksojen jokien rannoilta kasvavissa koivikoissa . . . ? ? ? ? ?

Älköön käsitettäkö väärin. En minä tahdo arvostella näyttelyä, älkääkä te tästä kertoko kellekään maalarille. En minä tahdo pahoittaa heidän mieltään. Olen vain heille kateellinen. Ajatella miten helposti he voisivat nähdä, miten paljon valloittamatonta maata täällä on heidän työsaralleen. Miten paljon vaikeampi kirjailijalla on tässä suhteessa. Vaikka Lappia käsittävä kirjallisuus ripustettaisiin tuolla tavalla seinälle, ei ammattimieskään noin helposti voisi tehdä yleiskatsausta. Päästäkseen siitä selville, vaatisi se vuosikausien työn, sen sijaan kuin maalari voi tehdä havaintonsa kymmenessä minuutissa.

Eikö sitten Seitapiiristä ollut kirjantekijälle mitään hyötyä? Kävikö Kokko täällä turhaan? Niin voitte nyt huudahtaa. Ei sinnepäinkään. Matka oli hyvin antoisa. Ensiksikin se virkisti kovasti, mutta suuriarvoisinta oli kai huomioida, että ammattiveljet kärsivät aivan samoista vaikeuksista, samoista työn, kykyjen vajavaisuuden (sanon, nimittäin, noin luomistuskaa, koska en pidä itseäni muuna kuin kirjojen tekijänä, kirjailijana ja faktorin välimuotona), ajan vaikeuksien ja yleensä loppumattomien vaikeuksien tuottamien taakkojen vuoksi. Yksinäisyydellä on ominaisuus panna ihminen ikään kuin pyörimään oman napansa ympärillä, luulemaan olevansa napa, uskottelemaan, että vain hänellä itsellään on ali- ja ylikomplexit. On joskus hyvä hypätä vesipisarana virtaan ja huomata, että "näin meitä viedään". Toivoisinpa todella, että liikenisi aikaa käydä kokouksissa.

Pistäkää vain lehteen Outakosken juttu. Sehän auttaa kirjailijaa pysymään näkyvissä. Olin muuten iloinen, että Nillan saama käsitys kirjastani on myönteinen ja että hän sen tuo julki. Kerkesihän hän juuri teidän lehdessä kirjoittamaan, että minunkin lapinjuttuni kaikesta huolimatta olivat nenäkkäitä. Jo niin aikaisin, etten ollut julkaissut lapinjuttujani, enkä kuviani ollenkaan, koska tahdoin kirjani olevan yllätys! Olen näin matkanpäästä seurannut Nillaa ja vaikka minä pidän oikeutettuna hänen asenteensa, minulla on kuitenkin se käsitys, että hän vahingoittaa itseään ja ehkäpä ajamaan asiaakin siellä. Ei ihminen kielteisyydellä voita koskaan mitään. En ole minä ainakaan. Minun on aina täytynyt taistella taipumustani (tuohon suuntaan) vastaan. Poliitikot vain hyötyvät kaivelemalla elämän kielteisiä puolia esiin. Tavalliselle työtätekevälle kansalaiselle on voitto rakentava työ. Se tulee hänen omaksi edukseen. Tekisipä mieli kaikessa ystävyydessä keskustella, kirjoittaa, Nillalle. Mutta Lapissa lienee aina eduksi, kun ei hoppuile. Ehkäpä joskus hänen kanssaan sattuu nuotiolle ja juttu luistaa illan kuluessa.

Nyt minun pitää ruveta tätä juttua lopettelemaan. Neljäs sivu jo ja kello ja aika vaeltaa. Ja Joulu lähestyy ja on paljon saatava töitä pois, jotta olisi huoleton loma-aika, kun perheeni tulee tänne viettämään joululomaansa. En olekaan näin odottanut joulua kuin joskus pikku poikana. Oikein lasken päiviä, olen järjestellyt raitoja retkiä varten, "kiertänyt" jäniksen, jotta poikani saa lähteä ensimmäiselle eräretkelleen (hän on vasta 9-vuotias) tilannut "audienssin" lapinkylään, kun vaimoni ja tyttäreni eivät ole sellaista vielä nähneet jne. Niin Heinätyttö! Pessin ja Illusian isä on vielä kovin entisensä kaltainen, mutta Illusia on jo äitiänsä pitempi ja pojat kirjoittelevat jo hänelle rakkauskirjeitä, joita Illusia tosin lukee nauraen isälleen, joka itse asiassa on tästä lapsellisesta luottamuksesta iloinen, mutta joskus kovenee tyttärelleen, ettei niille kaikille saa nauraa, kun ovat tulleet kirjoitetuksi todellisessa pyhässä tunteessa, mikä on ominaista sen ikäisille pojille.

Kaiken varalta, jos kirja ei ehtisi ajoissa perille, toivotan jo tässä teille molemmille parasta joulua ja kaikkea hyvää uudelle vuodelle. Kiitos vain kaikesta.
Yrjö ("Kojama")

P.S. Terveisiä Kivimäelle ja sille leipätoimittajalle, joka oli mukana, mutta jonka nimeä esittelyssä en kuullut ja kun heitettiin tittelit pois, en muista edes etunimeä. Älköön loukkaantuko hajamielisyydestä - oikein sympaattinen tuttavuus se oli. Sanokaa vain, että Kokko lähetti kaikille terveisiä!