Reino Suonnansaaressa kirjan ilmestymisen aikoihin.
"Rinne edustaa katoavaa ihmislajia, henkistä voimavaraa. Rinteen tyyli on ihailtavaa: äreimmilläänkin hän on runoilija, ja runollisenakin hän nojaa vankkaan lukeneisuuteensa, joka kattaa koko inhimillisen tietämyksen."
(Matti A. Pohjola Turun Sanomissa)
- Rinteelle myönnettiin valtion kirjallisuuspalkinto vuonna 1971 tästä teoksesta -
En minä pelkää atomipommia
sellaisena kuin sen tiedämme.
Sommiteltu suurenmoisesti
etevimpien ydinfyysikkojen
aivotyön varmalta pohjalta
teknisesti näppärät sormet
loivat tämän häikäisevän
sädekehän. Se ei ole niin
kaamea kuin ajattelemme,
se ei jätä jälkeensä kärsimystä
hätää vajavaisutta.
Sen jälkeen ei ole mitään.
---
Ajattelen aivan toista.
Tämä minua hikoiluttaa:
maanpiiri muuttuu hitaasti
(tai sittenkin melko rutosti)
kaasukammioksi aivan kuin äskeinen
kaameista kammottavin Auschwitz
mutta hurjan paljon suuremmaksi,
kaasukammioksi, todella helvetiksi
jossa jokainen elävä olento
menehtyy samaan syöpään.
----
Kun minä tätä
lähitulevaisuuden todellisuutta
itsekseni ajattelen
en voi pidättyä ja olla anomatta:
isä, anna minulle atomipommi.
II
Anna minulle atomipommi,
käytän sitä aivan toisella tavalla.
Kutsun ihmiskunnan rohkeimmat
runoilijat idästä ja lännestä.
Puramme se alkutekijöihinsä,
mitätöimme teknikkojen työn.
Ainakin poistamme sytyttimen.
Kaikkihan on mahdollista.
Tai
kokoamme asekätköjen kaikki
ydinpommit yhdeksi kimpuksi
jonka räjäytämme kerralla.
Se on kuin paluu alkuun,
tapahtuu uusi luominen.
Kaikki tarpeeton häviää,
elintason kahleet sulavat,
nälkä viha kateus kaikki
katoavat kuin paha uni.
III
Sen jälkeen asumme teltassa
jurtassa turvekodissa
kuljemme suksin ja soutuvenein.
Iskemme iltaisin hilpeästi tarinaa.