”Laihoja" ollaan - mistä johtuu?

Syyskuun viimeisen viikon Suomen Kuvalehti kirjoittaa "yhdeksästä laihasta". Lehti puhuu Suomen köyhimmistä kunnista. Yhdeksän laihan listalla on mm. Ylikiiminki, Suomussalmi, Salla ja Kemijärvi. Loput ovat Kolari, Oulunsalo ja Rautavaara.

Kartalla tuo "laiha" alue on miltei samaa länttiä. Mistä sitten johtuu, että on olemassa tuollaisia laihoja? Ja mistä, että Koillispohjanmaa, Kainuu ja Koillis-Lappi on ylivoimaisin laiha alue? SK:n kirjoittaja, nimimerkki "E.K-s", viittaa aivan oikein salomaihin ja pitkiin etäisyyksiin sekä asutuksen harvuuteen, mutta häneltä jää - ehkä tietämättömyyden tähden - mainitsematta huonot ja monessa tapauksessa olemattomat liikenneyhteydet, rautateiden ääretön kaukaisuus, samoin kuin sähkön ja teollisuuden puute. "Metsästys ja kalastus? Niillähän toki hengissä pysytään ja monin paikoin ne ovatkin ratkaisevia koko mökin elämässä". Näin Suomen Kuvalehden kirjoittaja. Metsästyksen päälle voimme vetää paksun viivan, mutta kalastuksen apu on kylläkin monen kohdalla tosiasia. Kalatuotteiden markkinointi on kuitenkin aivan järjestämättömällä, sattumanvaraisella kannalla.

Suomen Kuvalehden kirjoittajan tietämättömyyden tiliin voitaneen merkitä se, että Kuusamon ja Posion kohdalla metsätöitä tärkeimpänä tulonlähteenä. Ne eivät ole olleet kymmeneen vuoteen. Kirjoittajalla nähtävästi ei ole tietoa siitä, että isojako Kuusamossa ja Posiolla on edelleen suorittamatta enemmän kuin siitäkään, että näiden seutujen metsävarat sijaitsevat ns. 0-rajan pahemmalla puolella, mistä puutavaran haalaaminen maailman markkinoille ei lyö leiville. Matka on pitkä ja hankala.

"Kaukana kotoa metsätöissä käyvä mies toteaa surukseen, että rahat häipyvät ihmeen nopeasti". (Pitää paikkansa!) "Milloin viinaan, milloin korttipeliin, milloin mihinkin mutta kotiin saakka niitä ei tahdo millään liietä". Näin puhuu SK:n kirjoittaja. Tuskin erinomaisen mieluista kuultavaa enemmän Kuusamon ja Posion kuin muidenkaan "laihojen kuntien" miehille. Sillä eikä tuohon sisälly väitös: Viinaan ja korttipeliin panette tienestirahanne, ihmekkö sitten, että kuntanne ovat köyhät ja valtion valvonnassa. Syytös on kuitenkin kautta linjan ottaen aiheeton ja arveluttavan ajattelemattomasti lausuttu. Kirjoittaja antaa, ehkä tietämättömyyttään, väärän kuvan asioista.
Lopuksi Suomen Kuvalehti vetoaa parempiosaisiin: "Teemme kaikille näille yhdeksälle. Ei niiden asema ole häpeällinen. Ne käyvät sankarillista taistelua vihollistaan korpea, hallaa ja työttömyyttä vastaan. Ja jos ne tässäkin taistelussa tarvitsevat apua - se ei ole häpeä. Auttaminen on meidän parempiosaisten velvollisuus".

Tämä kaunis loppuponsi jää kuitenkin vain sanahelinäksi, sillä kirjoituksessa ei ole viittaustakaan kurjuuden todellisiin syihin eikä siinä liioin tehdä mitään positiivisia ehdotuksia. Kuka nyt lähtisi jakamaan apua juopottelijoille ja kortinpelureille! (Sellaisia muuten ei ainakaan Koillispohjanmaan tienestitöissä käyvien talollisten ja mökkiläisten keskuudessa ylen runsaasti hakemallakaan löydy ja sikäli kun sellaisia on, heidän mukaansa ei voida kaikkia tuomita ja sormella osoittaa).

Toivottavasti asiasta keskustellaan vielä myös Suomen Kuvalehden sivuilla.

© Copyright 2021 ReinoRinne.fi