Moni kuusamolainen ja posiolainen "Polle" on viime viikkoina ja päivinä siirtynyt sassiin ja komealla kyydillä kotoisilta heinä- ja puuteiltä ja kotipihan vaiheilta entisvanhasia pitkiä verryttelykävelyjä suoraan savotan äkeään ja voimia kysyvään ympäristöön.
Eivät lähde enää Kuusamon enemmän kuin juuri Posionkaan miehet ajaa junnittaen hevosineen tukkisavottoihin. Aika on rahaa. Ja pitkät matkat vaativat aikaa ja evästä. Polle talutetaan rekka- tai nuppiauton lavalle ja sijoitetaan tuohon moottorikärryyn niin hyvin kun voidaan. Ja hevosta viedään, että pitkät korvat kovasta viimasta luimuun painuvat ja silmiä huikaisee. Saattaa kylmäkin ahdistella.
Sillä tavalla siirrytään Pelkosenniemelle, Sallaan, Savukoskelle, Kittilään, Kemijärvelle . . . Pohjolaan päin vetää moottorikärry. Siellä on suuria savotoita ja suuren rahan toiveita on menijöillä mukanaan. Toivottavasti suuria rahoja on miesten lompuukeissa sitten kevättalvella, kun palaillaan.
Mutta kovasti pitääkin hankkia, mieli pärjätä. Jo meno maksaa kymmenet tonnit: satojen kilometrien autokyydit eivät ole muutaman tuhannen kyytejä.
Eivät myöskään miehet enää nykyisin hiihtää lekuttele savotoiden maille, niin kuin tapahtui ennen. Muistan omasta nuoruudestani: hiihtämällä silloin huhkittiin milloin Sallaan, milloin minnekin, eväsreppu pykälässä, muuan kahvimarkka taskussa. Linja-autossa nyt miehet savottaan menevät. Mutta toiset jopa pirssiautolla ajaa hurauttavat. Sellainen tuntuu miltei tuhlaukselta. Mutta savottatunnelmissa sellaista ei tule ajatelleeksi. Siellä kun odottavat snellmannit jäisen puun ja parkin välissä. Ja talvi kuluu. Kiire on.
Pudasjärven ja Taivalkosken miehillä on sentään savottatyötä "omassa maassa" kaiketi jokseenkin riittämiin. Miehillä jopa yllin kyllin. Kaikki hevosmiehet eivät tahdo saada hakkureita millään keinolla. Jolla ei ole omia miehiä, sillä on suru sellainen, että joko joutui luupää seisomaan talven tallissa.
Miesten puutetta kuuluvat myös kaukaisemman pohjolan savotat potevan.