Kerran oikein Kitkaltakin

Saman vanhan pirtinpöydän, saksalasituholtakin säästyneen äärellä, jossa kauan sitten ensimmäisen 'kiikarointini' lienen koukeroinut, teen jälleen merkintöjä perille. Täällä minua Kitka ympäröi. Olen lapsuuteni Suonnansaaressa. Merkillistä, suurenmoista. Miten ihmislapselle jokin maakannikka saattaa olla tavattoman paljon rakkaampi kuin maa yleensä, isänmaakin.

Tämä saari ja tuo järvi, mahtava vesistö, joka tätä ympäröi ja ikään kuin lakkaamatta vartioi, on minulle kaunein kaikista, mutta kauniiksi ja ylen viehättäväksi tätä seutua moni ventovieraskin ylistää.

Tämän saaren kasvot eivät minun muistiini piirtyneessä kuvasarjassa ole paljoakaan muuttuneet ja minkä ovat, sen ne ovat muuttuneet edukseen. Viljaa ja nurmea kasvava ala on laajentunut ja 67 vuotta sitten rakennettu saaren ensimmäinen pirtti purettu pois ja uusi, sekin jo harmaantunut, rakennettu sijaan. Ennen ensimmäistä pirttiä paikalla on ollut ties kuinka kauan kalasauna, josta olen muodostanut mielikuvan niistä muistitietojen sirpaleista, joita äitini on minulle kertonut.

Metsää on hakattu mutta taiten, ei säälimättömästi raiskaten. Kylä salmen takana on kasvanut. Muistan hyvin ne ajat, jolloin taloja - tai pikemminkin mökkeröisiä - oli kaikkiaan viisi, nyt savuja on kuusitoista. Seitsemästoista tekeillä. Se on ylevälle paikalle kohoava komea kansakoulu. Kävin sitä katsomassa. Näytti siltä, että hyvää työtä ovat kirvesmiehet tehneet ja jo nyt saattoi aavistaa - vaikka viimeistelytyöt vielä puuttuivat - että koulusta tulee kaikin puolin erinomainen. Sopii sen suojissa erämaakylän lasten koulua käydä sekä opettajien työskennellä ja asua.
Vaikka kylä on maantiestä runsaasti kuusi kilometriä syrjässä ja näin keväisen rospuuton aikana melko täydellisesti motissa, niin uskoisin pätevienkin kansakoulunopettajien joukossa olevan sellaisia, jotka Ylikitkan uuden koulun suojissa viihtyvät. Ja tulee kai maantiekin sentään lopulta. Tosin Suonnankylä on sitä vuosikymmenet turhan odottanut samoin kuin Tolvanniemi, Tolva ja Kivilahden seutu, koko Kitkan luoteisranta. Isälläni on tapana todeta, että kunhan ensin kaikkiin muihin Suomen kyliin tie tehdään ja Jaksamollekin sellainen rakennetaan, niin siten tulee meidän vuoromme. Jaksamo on ränsistynyt autio asumus Suonnankylän ja Suolijärven välisellä sydänmaalla. Tuollaiseen pessimismiin Kitkan luoteisrantalaisilla tieasioissaan on kyllä aihetta.

Koillissanomat 18.5.1951 

© Copyright 2021 ReinoRinne.fi