Kun ihmisellä on ylen runsaasti kaikenlaista kiirettä, touhua menoa lähtöä tuloa, tehtävää ja tekemättä jääneen harmia, kaikkea sikin sokin ja päällekkäin monikerrassa, niin kyllä siinä päivät kuluvat ja yönseudut sen kun vilistävät ohitse.
Lieneekö ennen ihmisillä koskaan ollut sellaista kiirettä ja mahdotonta melskettä kuin nykyisin?
Ei kai.
Mutta saattaa sentään vielä tänäkin aikana jossakin syrjäkulmalla elellä ihmisiä joille on luotu aikaa aivan riittävästi - kenties semmoisiakin jotka voivat aivan tyynesti ja rauhallisesti odotella lähestyvää joulua ja pohtia iltaisin päivän askareiden päätyttyä, että 'siihen jouluunkin on vielä kolme viikkoa!'
Nykyajan tavallinen kiireittensä vilskeessä rimpuileva ja tempova ihminen sanoo sen sijaan: 'oh, jouluun on enää vain kolme viikkoa!'
Niin vain.
Meitä on tässä nykyisessä elämänmenossa mukana kahdenlaisia vaeltajia - vain- ja vielä- ihmisiä. Viimeksi mainittuja ilmeisesti enää aivan vähän.
Kumpaan lajiin kuuluvat lienevät meistä onnellisempia, tasapainoisempia? En tiedä mutta ainakin minä, joka olen ikään kuin vahingossa ja vastoin tahtoani sotkeutunut 'vain'- ihmisten joukkoon, kadehdin hiljaisessa mielessäni - milloin edes kerkiän tällaisen seikan muistamaan - noita 'vielä'- ihmisiä, jotka harvoin harmaantuvat ennen aikojaan, jotka nousevat aamuisin vuoteesta silloin kun luontojaan heräävät ilman aikarautojen kilinöitä, syövät silloin kun nälkä käskee pöytään ja jotka tekevät lujasti työtä mutta ilman järjetöntä kiirettä ja suorittavat tehtävän kerrallaan hosumatta samanaikaisesti oikealla kädellä yhden ja vasemmalla toisen asian kimpussa.
Heitä minä hieman kadehdin niin vanhoillista kuin sellainen lieneekin.
Joulun on joka tapauksessa tulossa. Ja saman aikaisesti siihen lopulta päätyvät yhtä hyvin vain - kuin vielä - ihmiset, elleivät sittenkin viimeksi mainitut hitaamman sarjan matkalaiset joudu hieman enemmin perille itse juhlavaan jouluun.
Nykyaikainen ihminen nääs vain vaivoin selviytyy kiireittensä kiekeröstä selvään hiljaisuuteen ja vapauteen sellaisenkaan ajankohdan kuin joulun tullessa. Tuskinpa vain vielä jouluaattona.
Turhan taantumuksellista on tietysti pyrkiä olemaan sitä mieltä, että nykyaikaisen ihmisen olisi käännyttävä ja palattava 'vain'-tilasta 'vielä'-olotilaan. Nykyisellä vauhdin aikakaudella se ei olisi mitenkään mahdollista, mutta ehkäpä sitten kun ihminen perin juurin tottuu vauhtiin ja läpikotaisin kyllästyy liialliseen kiireeseen, tapahtuu tasaannus niin että ihminen sentään muistaa olevansa ihminen - vain ihminen.
Koillissanomat 5.12.1952