4.10.1942 Sunnuntai.
Olemme matkalla Haapajärvelle Anna ja minä. Meidän on ollut oikein kiva matkustaa. Vaunut ovat olleet koko matkan tilavat, olemme huoletta saaneet pitää kaksi penkkiä hallussamme, vaikka olemmekin istuneet yhdessä.
Ylivieskassa jouduimme odottamaan junaa toista tuntia. Söimme asemaravintolassa patapaistia - ajatella, että sitä saa ilman korttia! - jossa oli huomattavan paljon lihaa. Joimme päälle kupilliset mustaa korviketta. Kaksi poronlihavoileipää panimme reppuun vastasen varalle.
Olemme lukeneet lehtiä, niitä on valtava pinkka tuossa pöydällä. Anna lukee parhaillaan "Serpentiinejä".
Olemme jo sivuuttaneet Raudaskylän, pian tulemme Nivalaan.
Lehti on täälläkin jo pudonnut. Koivut ovat alastomat. Toisissa on hyvin vähän jäljellä.
On niin jännää... Tänä iltana olemme perillä Annan kotona. "Onko me sittenkin menty tännepäin?" kysyy Anna ihmeissään. Me kun istuimme Ylivieskaan saakka menosuuntaan päin.
5.10.1942 Maanantai.
Marjassa. Anna sanoo tätä maisemaa Korpisaareksi. Tämä on kuusia, mäntyjä, koivuja ja haapoja kasvava harju rämeiden keskellä. Anna sanoo ympäröimää rämettä nevaksi. Se on niin täälläpäin.
Meillä on 10 litran sanko sekä kaksi pientä poiminta-astiaa, kannu Annalla, muki minulla. Olemme noin tunnin ajan keränneet ja saaneet ehkä noin 1,5 litraa. Marjoja on huononlaisesti.
Istun kannolla erään tuuhean kuusen alla. Tässä on aika kuivaa, vaikka muualla on niin märkää ja liukasta.
Muistelen eilen iltaista. - Asemalla oli Erkki Matias meitä vastassa. Anna huomasi hänet ja huudahti: "Sinäkö siinä olet!" Ja sitten hän esitti minulle: "Tämä on minun velipoikani..."
Matkalaukun me saimme Erkki Matiaksen pyörän päälle, repun kannoin minä. Mutta hiki tahtoi tulla. Päällystakki minun piti välillä riisua. Tie oli oikein mukava kävellä, pehmoisen tuntuinen. Jossain oli aina rapakko, mutta pääsimme niistä melko hyvin ohi kiertelemällä.
- Tuossa on Hakola, Anna esitteli minulle.
- Onnela, Eemin talo, on tuo tuossa.
Oli jo pimeä, minun piti käyttää lamppua, että pääsimme kunnialla rapakkojen ohi... Miilunpolttajat olivat sytyttäneet nuotion tien poskeen. Se loisti somasti yössä...
Sivuutimme koulun, jossa Anna on opiskellut tämän elämän alkeita, ja pian olimme paikassa, josta meidän oli lähdettävä sivutielle. Se johti meidät Joentakaisen kautta Kalaojanjoelle, jossa on vanha romanttinen lautasilta... Ja sittenhän me olimme aivan pian perillä.
Äiti oli pihalla vastaanottamassa.
Tuvassa oli Viljami ja Hanna. Pojat Heikki ja Veikko olivat nukkumassa. Eivät tienneet mitään meidän tulostamme.
Kuinka pimeältä tupa tuntuikaan aluksi meistä, jotka kaupungissa olemme jatkuvasti tottuneet kirkkaaseen valoon. Vain "silmäneulatuiju" valaisi huonetta. Mutta sitten sytytettiin kynttilä. Se oli sentään kymmenen kertaa valoisampi kuin tuiju. Mutta lempeä kodikkuus asuu tuossa hämärässä... Minä, joka koskaan ennen en ole ollut tuossa huoneessa enkä noiden ihmisten parissa, tunnen olevani kotonani. Siinä on jotain merkillistä.
Sitten me söimme illallisen, perunoita, maitokastiketta ja kananmunia! Siitä oli ainakin vuosi, kun olimme syöneet kananmunia...
Väsyneinä pääsimme nukkumaan Pirttiahon pieneen pihanpuoleiseen kamariin. Me nukahdimme pian ja heräsimme aamulla, kun oli jo päivä...
Aamulla me sitten tapasimme Heikin ja Veikon. Siitä olisi paljon kerrottavaa, mutta en nyt jouda. Pojat pitivät kovasti niistä leluista, jotka toimme. Tosin ne nyt jokainen ovat rikki... Lapset ovat niin kovakouraisia.
Kun söimme aamiaisen, perunasosetta, rieskaa, voita maitoa mielin määrin ja juustoa, lähdimme uloa. Katselimme ulkohuoneita ja peltoja ja kävimme niittysaroilla tutustumassa lehmiin. "Tertusta" Annan nimikosta otin valokuvankin, vaikka se ylpeyksissään käänsi päänsä pois kameran laukaisemishetkellä.
Ja sitten kahvin jälkeen kello 12 lähdimme marjaretkelle. Olemme nyt täällä Korpisaaressa... Anna on jossain tuolla etäämpänä. Lähden katsomaan...
Saimme melkein sangollisen puolukoita, vaikka Korpisaari oli niin alaston marjoista. Muutamin paikoin oli "hyviäkin mättäitä".
Minä nukahdin, kun palasimme. Anna puhdisti sillä aikaa marjoja. Heräsin siihen, kun Anna laski kätensä pääni päälle... Sitten joimme korviketta. Äidillä on maukasta pullaa, sitä on syöty joka korvikkeen aikana.
Enpä muistanutkaan kertoa, että marjamatkalta palattuamme siirsimme lehmiä parempaan ruohopaikkaan. "Onnikki" antoi minun kynsiä niskaansa, eikä "Terttukaan" ottanut nyt sitä kovin pahaksi, vaikka se onkin ylpeä eläin, kuten Anna sanoi. Se on todella ylpeän näköinen lehmä, kun katselee pää pystyssä jotain - esimerkiksi meitä ensi kerran nähdessään.
Hanna oli vain kotona Heikin ja Veikon kanssa, kun tulimme. Hän laittoi meille ruokaa pöytään. Keittona oli paistettuja porkkanoita ja aamullista puuroa. Pojat Heikki ja Veikko ovat väsähtäneet. Nyt ne ovat nukahtaneet.
Annakin nukkuu tuossa sängyssä. Hänen tasainen hengityksensä kuuluu selvästi minulle - väliähän onkin vain toista metriä.
Viljami ja Erkki Matias ovat olleet koko päivän työssä Toivolassa - muokkaamassa "puintivelkoja".
Äiti puuhaa vielä meille ruokaa. Keitettyjä porkkanoita, jotka hän on paistanut, rieskaa, maitoa ja voita.
6.10.1942 Tiistai. Yöllä tuuli niin, että talo huojui. Anna heräsi ja säpsähti monta kertaa tuulen jyminään - pommitus muka...
Puoleltapäivin lähdimme taas marjaan. Myös Hanna oli mukanamme. Kuinka voimakkaasti ja kylmästi tuuli puhalsikaan vastaamme. Näillä tasangoilla sopii tuulen mellastella mielensä mukaan.
Kuljimme Nevaniityn kautta ja sitten vanhoja pitkospuita nevan yli. Pitkostus oli laho ja kunnostamaton, jänkään painunut. Anna kulki edellä, minä seuraavana ja Hanna perässä. Vielä toisen pitkostetun suon yli saimme kulkea, ennekuin tulimme Majakankaalle. Jatkoimme kuitenkin vielä Autuimetsään saakka. Siellä aloitimme puolukoiden "noukkimisen". Mutta kylmää touhua se oli, pian rupesi satamaankin tihkumalla... Ei Autuimetsäkään mikään loistava marjapaikka ollut. Värjöttelimme siellä pari tuntia, mutta saimme tuskin samaa määrää kuin eilen. Anna oli aivan paleltua. Minä yritin sulata hänen palelevia käsiään, mutta huonostihan se onnistui. Annalla oli jalassaan Mikon suuret kumisaappaat. Eiväthän nekään pitäneet - sukat kastuivat märiksi.
Äsken juuri palasimme. Olemme juoneet kolme kupillista korviketta (ruisketta), se tuntuukin hyviltä kerman ja valkoisen vehnäleivän kera.
Viljami palasi kirkolta samaan aikaan kuin me marjasta. Hän oli ostanut kahden viikon tupakkanormin 50 grammaa "Unkarin lehtiä". Maistelimme sitä - ei hullumpaa kuin "Venäjän lehdet" tai "Väkevä Matti" muinoin.
Nyt Anna meni hakemaan postia Toivolasta. - Meille ei tule mitään postia, mutta onhan hyvä täällä lukea lehtiä - täällä sanomalehdellä on oikea arvonsa! Täällähän ei ole radiota, ei sähkövirtaa eikä perille saakka maantietäkään.
Matti on jossain töissä.
Tuuli on hiukan tyyntynyt, kuitenkin sen havina ja humahtelu kuuluu edelleenkin tänne sisälle. Ja taivas on niin harmaa, että sade ei ole yllätys, tulipa se millä hetkellä tahansa. Nytkin tihmoo. Näen sen portaiden päässä akkunan alla olevasta rapakosta.