IKIMETSÄ

Kuusamon shamaani Reino Rinne ikimetsää peräämässä

On niitä, joille kuusamolainen Reino Rinne äksyilyineen on ollut kapula rattaissa, luovuttamaton vastarannan kiiski. On myös niitä, joille hän on ollut profeetta, pohjoinen samaani, jolle yhteys maahan on pyhä ja rikkumaton. Oli miten oli, ajattelija, julistaja ja kirjailija Reino Rinne sai toiminnastaan Jenny ja Antti Wihurin säätiön tunnustuspalkinnon 1990.

Reino Rinteen suhde metsään on pitkä ja moninainen: hän syntyi tsaarinajan Suomeen metsänvartijan poikana, vannoi nuorukaisena metsänvartijan valan ja asteli isänsä jalanjälkiä, kunnes opiskelu ja kirjoittaminen veivät
kaupunkiin ja lehtityöhön.

Esikoisteos Tunturit hymyilevät tuli Otavasta 1945. Luonto oli Rinteen ominta aihepiiriä. Kuusamon koskisota 1960-luvulla raaputti hänestä esiin leppymättömän ympäristöaktivistin. Sekä aihepiiri että ilmaisutapa saivat nyt uusia sävyjä: tunturit eivät enää vain hymyilleet vaan alkoivat myös huutaa - omaa loukkaantumistaan ja pelkoaan.
Tehokas kannanotto luonnon puolesta oli Rinteen anna minulle atomipommi 1970, kirja joka palkittiin moneen kertaan: se sai valtion kirjallisuuspalkinnon, läänin taidepalkinnon sekä suomen kulttuurirahaston alueellisen palkinnon. Nyt, parikymmentä vuotta Atomipommin ilmestymisen jälkeen, Rinteen pessimismi on yhä vain syventynyt: - Jos me olisimme noudattaneet kulutuksen silloista ohjetta - puolet pois- tokko olisimme niin lähellä katastrofia kuin nyt olemme. Sen aikaisiin lukuihin verraten kulutamme - ja tuhoamme - monikymmenkertaisesti. - Likimain kaikki, mitä me kulutamme, otetaan luonnosta, jonka sietokyky on pingotettu äärirajoille. - Puolet pois. Ja kun me emme sitä parikymmentä vuotta sitten halunneet, kun siihen "ei ollut varaa", seisomme nyt tässä. Kuilun partaalla.

Ikimetsässä Reino Rinne liikkuu luonnossa kamera seuralaisenaan. Sen silmä tallentaa metsän persoonallisuuksia: ruhtinasmäntyjä, vaarakuusia, keloja, komoja, tykyn taikamuodostelmia, lumen timantteja. Uudessa teoksessa Ikimetsä (Karhu-Kirja 1990) valokuvalla on tasavertainen tehtävä luonnosta puhuvan tekstin, eräänlaisten runojutelmien rinnalla. - Luonto on ihmisen suojelija eikä ihminen luonnon, Rinne kiteyttää. Hänen mielestään suomalaisten on nyt autettava esimerkiksi Kuolaa kasvavien saastekuormien välttämiseksi. Entä mistä rahat? - Suomen metsämammutin ylitsepursuavasta investointiarkusta, hän julistaa.

Reino Rinne kauhistuu laskettelurinteiden ja lomakylien rakentamista vaaramaisemiin ja piikittelee Ikimetsässään ironisesti: "Jätämme tulevan vuosituhannen ihmisille/ häikäisevän perinnön/ -kaiken sen mikä on elämässä todella tarpeen:/ Laskettelun ja lekottelun."

Elli Leskelä (Lukija 6/1990)

Hymyilevätkö tunturit ihmisille yleensä tänä keväänä, jolloin on tullut 20 vuotta rajun kirjateoksen Anna minulle atomipommi ilmestymisestä? Jos olisimme noudattaneet kulutuksessa 20 vuoden takaista ohjetta - puolet pois - tokko olisimme niin lähellä katastrofia kuin nyt olemme. Kahden vuosikymmenen takaiseen tilanteeseen verraten nyt kulutamme - ja tuhoamme - kaikkea aineellista monikymmenkertaisesti. Likimain kaikki mitä kulutamme otetaan luonnosta, jonka sietokyky on pingoitettu äärirajalle. "Puolet pois" julistin 1970. Kun sitä emme halunneet, kun siihen 'ei ollut varaa', seisomme nyt tässä. Kuilun partaalla. 
- Reino Rinne -

Ikimetsä täyttää toisen tusinan Reinon teossarjassa, joka alkoi vuonna 1945 romaanilla Tunturit hymylevät. 

© Copyright 2021 ReinoRinne.fi